Author: Päivi

Kriittiset raaka-aineet kiertoon; älä hilloa vanhaa kännykkää kaapissa

Kriittiset raaka-aineet kiertoon; älä hilloa vanhaa kännykkää kaapissa

Kännykän tekemiseen tarvitaan lasia, muovia ja pitkä liuta erilaisia metalleja. Pitkä liuta tarkoittaa eri lähteiden mukaan 30-70 eri metallia tai puolimetallia. Jotkut tuttuja tai vähän tuntemattomampia: alumiinia, kuparia, kultaa, hopeaa, platinaa ja kobolttia. Ja joukossa ainakin minulle ihan mysteerejä: kuten vaikkapa harvinainen maametalli yttrium tai indinium.

Kännyköiden lisäksi meillä on kotitalouksissa ja teollisuudessa toinen toistaan erikoisempaa härveliä, jotka vaativat erilaisia raaka-aineita. Ja kuten olet huomannut, takapihallasi ei ole tehdasta, joka tuottaisi niitä harvinaisempia maametalleja. Valtaosa harvinaisista maametalleista tuotetaan Kiinassa (jopa 97%), joka luonnollisesti voi asettaa niille haluamiaan hintoja. Joitain harvinaisia raaka-aineita tulee epämääräisistä oloista vaikkapa Afrikasta: noin puolet maailman koboltista tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta, ja tuskin kukaan on välttänyt kuulemasta veritimanteista ja verikännyköistä.

Kriittiset raaka-aineet

EU on listannut joukon kaikkein kriittisimpiä raaka-aineita: siellä on kobolttia, maametalleja ja indiniumia, yhteensä 14 erilaista (esim T&T on luetellut ne kaikki täällä). Ne ovat tärkeitä Euroopan taloudella ja niiden saatavuusriski on suuri. Monia raaka-aineita ei osata korvata millään muulla. Jos saatavuus heikkenee, niin talous sakkaa. Pulassa ollaan.

Jos yhtäkkinen kriisi puskee päälle ja jonkin raaka-aineen saanti vaikeutuu, niin uusia kaivoksiakaan ei ihan ensi hätään synny: sellaisen perustaminen löydöksen jälkeen kestää helposti kymmenen vuotta.

Mitä voisit tehdä?

Jos jotain raaka-ainetta ei ole, niin vaihtoehdoja on keksiä korvaavia raaka-aineita ja kierrättää käytettyjä.

Kuinka monta kännykkää olet omistanut? Kuinka moni niistä makaa laatikoissasi? En löytänyt tähän hätään arvioita siitä, kuinka monta kännykkää on kaiken kaikkiaan maailmassa valmistettu. Kännykän käyttäjiä on arvioiden mukaan jo lähemmäs viisi miljardia, ja isolla osalla ei ole menossa ensimmäinen puhelin. Numerolla ei ole väliä, määrä on aivan älyttömän paljon.

Valtaosaa kännyköistä ei kierrätetä asianmukaisesti. Vaikka maailmalla tilanne on paikoin aivan surkea, ei meillä täällä Suomessakaan ei ole erityistä hurraamisen aihetta: 70 prosenttia muistia sisältävistä laitteista jää kierrättämättä. Tämä on erityisen typerää siitäkin syystä, että melkein kaikki raaka-aineet saataisiin laitteista talteen.

SER-jätteen (jota kännykät ja tietokoneetkin ovat) voi viedä maksutta kierrätyspisteisiin, joita on vaikkapa kaikkien isojen kauppojen auloissa tai pääkaupunkiseudulla Sortti-asemilla.

Monella jää kännykät lojumaan laatikoihin tietoturvan takia: pelottaa, että joku kaivaa kaivelee tietoja esiin. Ainakin sellainen palvelu on olemassa kuin Seiffi. En ole kokeillut, mutta vaikuttaa helpolta. Vitosella saa vanhan kännykän tietoturvallisesti eteenpäin ja kympillä voi lähettää kymmenen kiloa eli koko suvun vanhat puhelimet.

Kertokaa ihmeessä, miten olette omat kännykät kierrättäneet.

 

Kuinka kauan sähkölaitteet kestävät?

Kuinka kauan sähkölaitteet kestävät?

Televisiomme vetelee viimeisiään ja se herätteli minua miettimään kauanko nykyajan laitteet kestävät. Listaan omat härvelini, niin voit peilata omiin vastaaviisi. Olisi hauska kuulla kokemuksiasi! Ihan tarkkaan en muista kaikkia hankkimiani sähkölaitteita, mutta olen käyttänyt ajan  hahmottamiseen seuraavia rajapyykkejä: lapseni syntymä (5v), miehen kanssa seurustelun aloittaminen (10v) ja lapsuuden kodista poismuuttaminen (20v).

Kohtuullisen pitkäikäistä elektroniikkaa?

Äsken mainittu televisio on siis hankittu minun ja miehen ensimmäiseen yhteiseen kotiin eli muistaakseni yhdeksän vuotta sitten. Telkkari on temppuillut jo vuoden verran. Toisaalta se on hyvin vähällä käytöllä verrattuna  keskiarvoon, vaikka lineaarisen tv:n lisäksi siitä katsotaan joskus myös elokuvia tai peilataan pädiltä muita ohjelmia.

Tallentava digiboxi on ja kestää, kun sen käyttö lopetettiin vuosia sitten. Samoin uskon, että alle 10 vuotta vanha bluray-soitin kestää, jos sitä käyttää kahdesti kuukaudessa. Vahvistin on miehen tuoma, en ole varma, mutta veikkaan että eri vuosisadalta. Olohuoneesta löytyvät vielä uusimmat laitteet eli vuoden vanha modeemi (vanha, mutta toimiva jätettiin vanhaan asuntoon) ja kuukauden vanha verkkokovalevy (vanhat ulkoiset kovalevyt ovat toimivia, mutta jääneet pieneksi).

Tietokone ostettiin häälahjarahoilla vuonna 2010 eli reilu seitsemän vuotta sitten. Se kaipaa sisuskaluilleen päivitystä, joka on perheen laiskasti etenevällä to do -listalla. Olen hyvin pettynyt, jos kone ei kiintolevyn vaihdon jälkeen toimi vielä viittä vuotta. Noin kahdeksanvuotias tulostin aika kovalla käytöllä (tulostan kuvia) ja toimii, kun syytää rahaa musteisiin.

Pädi on viisi vuotta vanha, vähän hidastelee toisinaan, mutta käyttökelpoinen. Melkein päivittäisessä käytössä, ennen minun käytössä, nyt lapsen ja miehen. Samaan aikaan ostin kannettavan kaiuttimen, mutta sellainen kai kestää.

Puhelimet eivät kauaa kestä

Sen sijaan puhelimet eivät hirvittävän kauaa kestä. Olen aina ollut puhelimen hevijuuseri, ensin puhumaan ja myöhemmin näpyttämään. En osaa tarkasti sanoa, montako puhelinta minulla olisi ollut tämän 20 vuoden aikana. Kahdeksan? Milloin niistä on irronnnut nappulat ja milloin tapahtunut mitäkin. Alle viisi vuotta sitten ostettiin miehen kanssa molemmat tehdashuolletut omenapuhelimet, vanhaa tekniikkaa jo lähtökohtaisesti. Mies muisteli, että hänen kesti reilu pari vuotta. Minun kesti vähemmän. Ehdin rikkoa näytön jo reilu vuosi sitten ostetusta puhelimestakin. Teippasin sen enkä ehtinyt edes korjauttaa lasia, kun siirryin käyttämään töistä saamaani puhelinta, joka taas meni äsken jumiin (sain käytettynä). Jatkossa hankin parempia suojakuoria yms puhelimeeni (nekin kun ovat hajonneet). Ja ehkä helpottaisi, jos ostaisi laadukkaamman puhelimen? Minua vaan aina hirvittää useiden satojen puhelimet.

Kestävätkö kodinkoneet?

Uusimme isot kylmälaitteet muutama vuosi sitten, vanhat olivat 90-luvun puolivälistä, korjattu 2000-luvulla (asunnon edellisen omistajan toimia). Siellä ne edelleen puksuttavat, mitä nyt vuokralainen oli rikkonut jotain sisusosia. Sen asunnon hella on kymmenisen vuotta vanha, ja astianpesukone on ostettu käytettynä vajaa 10 vuotta sitten. Ei ainakaan viestiä ole tullut, etteikö pelittäisi.

Pyykkikone on television kanssa samanikäinen eli noin yhdeksän vuotta. Tähän saakka se on toiminut moitteettomasti, mutta viime viikkoina siitä on alkanut kuulua lingotessa joskus outoa ääntä.

Imuri on kuulemma ainakin 20 vuotta vanha, kertoi mies. Pölypusseja etsiessä joutuu säätämään, kun nykypussit eivät tunne mallia.

Vanhoja pienkoneita

Silitysrauta vähällä käytöllä enkä tiedä, miten vanha se on. 20 vuotta? Keittiössä mikro ehkä 6-7 vuotta. Toinen käsivatkain hajosi noin 15-vuotiaana, minun ensimmäiseni eli pian 20-vuotias pitää karmeaa kolinaa, mutta toimii vielä. Leivänpaahdin ja voileipägrilli ostettu käytettynä 7-10 vuotta sitten. Sauvasekoitin meni rikki muutamassa kuukaudessa, mutta sain tilalle uuden. Se on ollut pari vuotta käytössä, olisikohan vielä takuutakin.

Föönaan tätä nykyä hiukseni joka aamu lähes 20-vuotiaalla kaunottarella. Useita kertoja se on jo uupunut, mutta herännyt seuraavalla kerralla henkiin. Toimii.

Voi olla että useampikin laite unohtui, mutta kokonaisuutena olen jopa vähän yllättänyt, miten pitkään laitteet toimivat. Ja tietenkin iloinen, en erityisemmin pidä niiden uusimisesta.

Tärkeää olisi tietenkin se, että koneita voisi korjata ja päivittää nykyaikaisemmaksi. Niistä ei ole juurikaan kokemusta, toki työlistalla on se tietokoneen kovalevyn vaihto.

Ja muistakaa, että jos laite menee heti takuuajan päättymisen jälkeen rikki, niin voi vaatia korjausta. Laitteille on määritelty aika, minkä niiden pitää kestää eikä se ole vuosi tai kaksi. Ja jos ei voi korjata, niin hajonneen laitteen oikea osoite on SER-piste; sähkö- ja elektroniikkaromua otetaan ilmaiseksi vastaan siellä missä laitteita myydään ja useissa keskikokoisissa ruokakaupoissakin.

 

 

 

 

 

En ole luonnonsuojelija

En ole luonnonsuojelija

Hesari ja muutama muukin taho uutisoi hiljattain luontosuhteesta ja siitä, miten henkilökohtainen tunneside vahvistaa innostusta luonnonsuojeluun.

Minun luontosuhteeni ei ole erityisen vahva. Koska olen suomalaista metsäkansaa, niin minua melkein nolottaa myöntää tätä. Etenkin opiskellessani bio- ja ympäristötieteen laitoksella huomasin olevani vähän outo lintu. Siellä kun partio, kalastus, retkeily ja sienestäminen olivat ihan tavallisia harrastuksia.

Minä tykkään kyllä metsistä ja metsäretkistä. Eväsretket ovat parhaita! Olen kiinnostunut biologiaan kuuluvista asioista, niin kuin olen kiinnostunut kymmenistä muistakin asioista, mutta en mitenkään erityisesti. Opintoihini kuului yksi ainoa pakollinen biologian kurssi, nimittäin kasvintunnistuskurssi, joten tunnistan jopa muutamia muitakin kasveja kuusen ja mustikan lisäksi. Lintuja tai kaloja en tunne. Ötökät ovat minulle ötököitä. En väittäisi, että luontosuhteeni on mitenkään vahva. Enkä siis opiskellut biologiaa juuri pakollista enempää.

Minä olen kuitenkin vahvasti ympäristönsuojelija, ympäristöihminen. Jonkun mielestä siinä on ristiriita, mutta ei siinä ole.

Luonnon määritelmä voi olla vähän vaikea, mutta yleensä tarkoitamme luonnolla kaikkea sitä mitä täällä maapallolla on olemassa, mutta mikä ei ole ihmisen tekemää ja tuottamaa. Ympäristöön taas kuuluu taas luonnon lisäksi kaikki ihmisen tekemä. Eikä ihmisen tekemät asiat ole pelkästään tupruttavia tehtaita ja pikitietä. Olisiko pelto ihmisen käsialaa, mutta siinä olevat kasvit sitä luontoa?

Määritelmällä sinänsä ei ole merkitystä, mutta haluan erottaa toisistaan luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun. Asiaan vihkiytymättömät näkevät luonnonsuojelun usein ”heikompien” suojeluna: suojelemme vaikkapa söpöjä otuksia pahoilta ihmisiltä. Toisaalta se nähdään esimerkiksi talouden kannalta ylimääräisenä kuluna. Ajatellaan, että se on ehkä eettisesti oikein, mutta siihen ryhdytään vain jos resursseja jää yli ja jos siitä saisi vähän peeärrää.

Ympäristönsuojelu taas tarkoittaa mielestäni sitä, että me suojelemme luontoa ja myös ihmisen luomaa ympäristöä IHMISEN vuoksi. Pidämme huolen puhtaan veden saannista, jotta meille riittäisi juotavaa. Kehitämme parempia polttotekniikoita, jotta emme sairastuisi ilmansaasteista. Kun olen hillitsemässä ilmastonmuutosta, olen ihmisen asialla, en nälkiintyneen jääkarhun.

Minä teen työtä ympäristön eli ihmisen hyväksi. Minä säästelen luonnonvaroja, jotta resursseja riittäisi seuraavillekin sukupolville. Minä suojelen ympäristöä, jotta meidän talouden rattaat pyörivät.

Muovipussi lempieläimeni kilpikonnan päässä on erittäin surullinen näky. Se on väärin myös kilpikonnaa kohtaan. Mutta muovia ei saa heittää ympäristöön, koska se pilkkoutuu mikromuoviksi, jota planktonit syövät, joka sitten kertyy ympäristömyrkkyjen kyllästämänä suurempiin eläimiin ja päätyy ihmisen lautasille. Muovia ei saa heittää veteen, koska se tuhoaa mereneläviä eli meidän ruokaa. Muovi ei kuulu mereen sotkemaan kiertokulkua ja prosesseja, jotka ovat meille ihmisille elintärkeitä. Muovi pilaa meidän maiseman. Fossiilisesta öljystä tehty muovi siirtää hiiltä väärään paikkaan, ja valmistusprosessissa vapautuu kasvihuonekaasuja, jotka heikentävät meidän ihmisten elämää.

Ei luontoa tarvitse suojella. Viime kädessä se kyllä selviää ja pärjää. Ihmistä sen sijaan pitää suojella.

PS. Ja vielä selvyyden vuoksi. Koska luonnon prosessikaavio on niin käsittämättömän monimutkainen, niin luonnonsuojelu hyödyttää yleensä viime kädessä myös ihmistä. Kyllä luonnonsuojelijat sen ymmärtävät, ovat aina ymmärtäneet.

 

***

Klikkaa ”tykkää” tai ”jaa” jos tykkäsit. 🙂

Mitä tein vuonna 2017?

Mitä tein vuonna 2017?

Vuodenvaihteessa ja syntymäpäivänä on oiva hetki miettiä, millainen on ollut kulunut vuosi. Koska tänään on sekä uudenvuodenaatto että syntymäpäiväni, niin jaan pohdintani myös teille. Miten vuosi 2017 meni ja mitä olen tehnyt ja oppinut. Tämän pohtiminen on ihan hyvä juttu, sillä minulla on valitettavasti arjessa usein sellainen tunne, että en saa mitään aikaiseksi.

Vuosi 2017 oli itsetutkiskelun vuosi. Työnhaku vaati pohtimaan ja analysoimaan osaamistani ja tulevaisuudensuunnitelmiani, mutta tein sitä kokonaisvaltaisestikin. Kuka minä olen ja mitä haluan? Keski-ikä kolkuttelee ovella. 😉 Kiitollisuuden aiheiden miettimisestä tuli arkipäivää. Löysin myös vastauksen tuohon edellä mainittuun tunteeseen: ”kun en saa mitään aikaiseksi”: teen niin paljon erilaisia asioita, että yksittäistä asiaa ei paljoa kerry.

Meillä on kävelymatkan päässä kotoa loistava lintujen bongauspaikka.

 

Vuoden yksi suurimmista ilon aiheista oli uuden, todella mielenkiintoisen työn löytyminen kiertotalousasiantuntijana. Kehityin kyllä CV:n viilaajana ja työnhakijana. Opetin myös avoimessa yliopistossa. Ammattillisessa mielessä kevään ChemBio-messut olivat yksi kiinnostava tapahtuma. Yhteen kestävä ruoka -teemaiseen tapahtumaan osallistuin webin kautta. On vaikea luetella asioita, joita olen oppinut ja ymmärtänyt esimerkiksi ympäristöön, talouteen ja ruokahuoltoon liittyen.

Juuri kirjasin ylös, että luin vuoden aikana 23 kirjaa, joista suurempi osa oli tuttuun tapaan populaaria tiedettä. Mainittavan arvoisia ovat Kuudes sukupuutto, Maailma täynnä meitä ja Sapiens, ihmisen lyhyt historia. Luin myös lukemattoman määrän lehtiä (oikeasti aika paljon, ette uskokaan) ja blogeja. Sitä oppii uusia asioita ihan huomaamattaan.

Telkkariahan en katso käytännössä ollenkaan, mutta vuonna 2017 hurahdin ja olen katsonut kohta  Netflixistä Gilmoren tyttöjen kaikki seitsemän tuotantokautta.

Erilaiset maskit ja tekniikat testauksessa kurssilla.

Neljättä sukkaa en taida ihan saada valmiiksi, sen sijaan askartelin jonkin verran Project lifen parissa. Yhdellä askartelukurssilla kävin Itä-Helsingissä ja yhden viikonlopun Tampereella askartelemassa. iPhoto näyttää, että olen tallentanut 10 000 valokuvaa tänä vuonna, ehkä jotain oppinutkin. Ainakin pari kivaa ruokakuvaa onnistuin ottamaan. Somessa olen notkunut, instagram laski yli 500 kuvaa ja tässä blogissa on nelisenkymmentä postausta ja vanhassa samoin. Opin paljon uutta, kun lopetin Lilyssä ja perustin uuden blogin ilman portaalia. Osallistuin myös kansalaisopiston ammattimainen bloggaaminen -kurssille. Moni asia roikkuu keskeneräisenä, mutta onpahan tekemistä ensi vuodellekin. Bujoilusta on tullut jokapäiväinen tapa ja arkielämän helpotus.

Formaalia koulutustakin olen hankkinut ja suoritin avoimessa yliopistossa kurssin kriisiviestintään liittyen ja pääsin osallistumaan ihan oikeaan ydinvoimalaonnettomuusharjoitukseen ja leikkimään toimittajaa.

Liikunta jäi -jälleen kerran- vähälle, mutta joogasta innostuin keväällä, ja se jatkui syksyyn asti. Yogaia-palvelu näyttää, että 79 harjoitusta on katsottu: niistä muutaman on tehnyt mieheni ja viime aikoina olen valitettavasti kuunnellut öisin syvärentoutuksia. Helmikuussa kävin myös joogafestareilla.

Pyöräily on kivaa!

Vuosi aloitettiin Kanarialla, jossa olimme juhlimassa isäni 60-vuotissynttäreitä. Muuten harrastettiin lähimatkailua Tallinnaan, Porvooseen ja Muumimaailmaan (jossa äitini juhli 6-kymppisiä). Tukholmassa käytiin katsomassa Wasa-laivaa. Jyväskylässä ja Savossa käytiin tietenkin.

Kulttuuria ehdin harrastaa vähän: museokortti näyttää yhdeksää vierailua: WeeGeessä useampi kerta ja lisäksi Kiasmaa, HAMia ja Valokuvausmuseo. Stand upissa, teatterissa ja baletissa kävin, kuten myös yhdellä loppuunmyydyllä keikalla jäähallissa ja kaksipäiväisillä rock-festareilla. Muutaman kerran elokuvissakin.

Muistatko pilkut HAMissa? Kävin tammikuussa vielä kolmannen kerran katsomassa ne!

Ja mikä tärkeintä: olen viettänyt aikaa läheisteni kanssa. Siihen on ollut onneksi mukavasti aikaa. Perheen kanssa arki on parasta. On tehty metsäretkiä, käyty katsomassa eläimiä ja Lintsillä ja puistoissa. Syöty hyvin, kotona ja ulkona. Lapsi on hurmaava ja yllättää taidoillaan, ja mies sama hauska heppu, jonka kanssa aloin seurustella kymmenen vuotta sitten. Kerran kuussa olemme tehneet jotain miehen kanssa kahden. Siskon kanssa asutaan taas ihan lähekkäin, huippua, ja muutakin sukua olen tavannut. Ystäviä on pitkä liuta, ja heitäkin olen ehtinyt nähdä. <3

Alahan tulla jo vuosi 2018! Siitä tulee vähintään yhtä hyvä kuin tästäkin vuodesta.

Mummo <3
Tämän vuoden aikana syntyi satoja piirroksia.

 

Ruoka on vaan niin kaunista.

 

Lintsillä käytiin kai kolmesti. Viihdyn paremmin maan pinnalla.

 

Vuoden onnistuneimmat sämpylät. Ja mihinköhän laitoin ohjeen…

Ihanaa vuotta 2018 kaikille!

Kolme viime hetken ekovinkkiä jouluun

Kolme viime hetken ekovinkkiä jouluun

Tänään on vuoden pimein päivä ja täällä Espoossa ulkona sataa vettä. Valon juhla tulee mitä parhaimpaan hetkeen!

Joululahjat on monella jo hankittuna, tai ainakin melkein ja juhlapyhien tarjottavat suunniteltu ja ehkä jo osin tehty tai hankittukin. Mutta vilkkaimmat kauppapäivät ovat vielä edessä. Kokosin random-listan joulun ajan ekotekovinkeistä, vaikka oikeastaan oman elämän ympäristötekoihin voi soveltaa isäni filosofiaa syömisestä: on tärkeämpää mitä tekee uudenvuoden ja joulun välillä kuin joulun ja uudenvuoden välillä. 😉

Älä  hanki mitään turhaa edes viime hetken paniikissa

Aineettomat lahjat ovat hieno asia, mutta kyllä tavaroitakin voi hankkia, jos ne ovat pitkäikäisiä ja kestäviä ja lahjansaaja tarvitsee/käyttää sitä pitkään. Mutta väsyneenä ja pää tyhjänä kaupassa haahuillessa ei kannata tarttua johon heppoiseen oljenkorteen. Jos et keksi mitään lahjaa, niin anna lahjakortti tai omaa aikaasi. Äläkä osta ruokakaupasta mitään extraa, jonka tiedät jäävän syömättä. Etkä tarvitse mitään vain varmuuden vuoksi.

Vinkki: Olen antanut lahjaksi kirjastosta lainattuja kirjoja. Eipähän harmita, jos ei osukaan nappiin.

Lajittele jätteesi joulunakin

Samalla mennään arjet ja pyhät. Joulunakin tulee roskaa, joka on syytä ohjata oikeaan osoitteeseen.

Perinteiset joululahjapaperit eivä kelpaa paperinkeräykseen, koska niissä on valtavasti painoväriä. Laita sekajätteeseen tai kääri lahjat vaikkapa silkki-, sanomalehti- tai voimapaperiin.

Jos paistat joulukinkun, niin sen rasva ei kuulu viemäriin. Oikea osoite on biojäte. Voit myös osallistua kinkkutemppuun eli vie rasva maitopurkissa keräykseen ja siitä tehdään biodieseliä.

Uudenvuoden tina ei ole tinaa, vaan terveydelle ja ympäristölle haitallista lyijyä. Käytetyn tinan oikea osoite on vaarallinen jäte. Ensi vuodeksi koeta keksiä jotain muuta, sillä tinat kielletään maaliskuussa.

Jos jätteiden lajittelu ei ole vielä arkipäivää, niin ota tulevan vuoden haasteeksi tsempata. Ei se kovin vaikeaa ole: meidän perheen viisivuotiaskin osaa lajitella jo muovin, bion, paperin ja sekajätteen erilleen.

Vinkki: Hanki kaunis astia/pussi lahjapaperiroskalle. Jätesäkki tai pahvilaatikko ei näytä kovin kauniilta valokuvissa.

Älä haaskaa ruokaa

Joulu on yltäkylläisyyden juhla, ja pöydät notkuvat. Hyvä ruoka on minustakin juhlan kulmakivi. Pidä huoli ruoan kylmäketjusta, etteivät arvokkaat kalat tai lihat pilaannu ja päädy sen takia biojätteeseen. Vaikka ruokaa tekisi mieli pitää tuntikausia pöydässä, niin käytä järkeäsi ja nosta esille vain se, mitä sillä kertaa syödään. Roskiin heitetty ruoka on kaikkein turhinta haaskausta.

Vinkki: Jos riisipuuroa jää yli, niin paista joulupäivän aamupalalle ahvenanmaan pannukakkua (uunissa tai pannulla). Ohjeita löytyy pilvin pimein. Superherkullisia! 

IHANAA JOULUA KAIKILLE!

Voiko elää lentämättä?

Voiko elää lentämättä?

Minusta tuntuu, että lentämisen ilmastovaikutuksesta ei puhuta niin paljoa kuin muutamia vuosia sitten. Lomalle lentäminen tuntuu olevan itsestään selvä juttu. Harvalla teolla kuitenkaan saa aikaa niin suurta kasvihuonekaasupäästöä kuin lentämällä. Lisäksi lentäminen on aivan naurettavan halpaa sen ilmastovaikutuksiin nähden.

En lentele erityisen paljoa, vaikka tunnen toki vähemmänkin lentäneitä. Lensin ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, ja kauimpana kotoa olen käynyt kerran Shanghaissa. Kanarialla olen käynyt juhlimassa isäni 50- ja 60-vuotissynttäreitä (ensimmäisellä kerralla lensin Lontoosta Manner-Espanjan kautta). Olen lentänyt Tukholmaan, Riikaan ja Ljubljanaan. Lontooseen olen lentänyt monta kertaa (lähemmäs kymmenen kertaa, ehkä): kerran jatkoin siitä lentäen Skotlantiin saakka ja kerran tulin Lontoosta takaisin Suomeen junalla. Ensimmäisen kotimaan lennon lensin kuluneena syksynä.

Pikku kundi on viisivuotias ja tänä aikana olemme käyneet lentäen Lontoossa ja Kanarialla, eli lentäminen on viime vuosina jopa vähentynyt.

Millaiset ilmastovaikukset lentämisellä on?

Lentämisen ilmastovaikutuksia tutkiessa eri lähteet antavat vähän erilaisia lukuja. Pitkä matka tuottaa tietenkin enemmän päästöjä kuin lyhyt matka. Toisaalta lähelle on paremmat mahdollisuudet ylipäätään päästä muullakin kulkuvälineellä. Laskut ja nousut lisäävät päästöjä, joten suorat lennot ovat päästöjen kannalta parempi. Kalustollakin on väliä.

Sanotaan, että maailma pienenee, mutta oikeasti Thaimaa on kaukana: sinne on kahdeksan tuhatta kilometriä!

Finnairin päästölaskuri kertoo, että hiilidioksidipäästöjä syntyi edestakaisella lennollani Shanghaihin reilu 1000 kiloa. (Ja todellisuudessa varmaan enemmän, sillä tästä on jo kymmenen vuotta aikaa ja tekniikka on toivottavasti kehittynyt). Keskivertosuomalainen tuottaa hiilidioksidipäästöjä vuodessa noin 10 000 kiloa. Eli matkani tuotti kymmenesosan vuosittaisesta päästöstäni, mutta ei todellakaan maksanut kymmenesosaa vuosituloistani, vaikka ne aika pienet tuolloin olivatkin.

WWF:n arvion mukaan lentomatkustaminen tuottaa vähintään 15 kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä junailuun verrattuna. Jostain luin kertoimen 50, mikä kertonee suuresta vaihteluvälistä ja laskutavoista ylipäätään.

Juuri tähän aikaan vuodesta ymmärrän, että etelän lämpöön on mukava päästä, kun on kylmää ja pimeää. Monelle matkustaminen tarkoittaa suvun ja perheen tapaamista. Mutta voisiko lomamatkalle keksiä vaihtoehdon? Miten muuten voisi rentoutua? Riittäisikö vähän vähempi?

Me tuskin lennämme tänäkään talvena lomamatkalle. Päätöstä toki helpottaa se, että ei juuri ole yhteisiä lomia enkä erityisesti edes pidä lentämisestä. Mutta vuosi vuodelta ympäristösyyt painavat enemmän; kovin on vaikea perustella lentämistä enää itselleen.