Category: Arki

Terveydelle ja ympäristölle haitallinen leluvuori

Terveydelle ja ympäristölle haitallinen leluvuori

Aika harvoin kuulee kenenkään valittavan, että kotona olisi liian vähän tavaraa, mutta samaan aikaan ihmisen toiveet ja tarpeet tuntuvat olevan loputtomia. Tämän asian kanssa tasapainoileminen aloitetaan jo hyvin varhain, lapsena.

Etenkin lastenhuoneissa tavaraa, leluja, on valtavasti. Luen parhaillaan Ilana Aallon, ammattijärjestäjän, kirjaa Paikka kaikelle. Hän kertoo parikymmentä vuotta vanhasta ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan kahdeksanvuotiaan lapsen huoneessa on keskimäärin 560 lelua. Tämän päivän suomalaislapsella on tuskin yhtään sen vähempää. Toisen tutkimuksen mukaan lapset leikkivät päivittäin vain 12 lempilelullaan eli vain murto-osa leluista on käytössä.

Mitä haittaa leluvuoresta on?

Tavarakaaosta voi olla vaikea taltuttaa, ja kaikille leluille ei välttämättä ole hyvää säilytyspaikkaa. Lelut ovat sikinsokin isoissa laatikoissa ja lojuvat lattioilla. Sotku stressaa sekä lasta että vanhempaa. Aikaa kuluu siivoamiseen ja etsimiseen. Keittiöpsykologina mietin, että leluihin on vaikea muodostaa tunnesiteitä, kun niitä on paljon. Luovuuskin kehittyy kuulemma paremmin, kun leluja on niukemmin.

Lelu, jolla ei juuri leikitä, on turhaa rahan ja ympäristön tuhlausta: sen valmistamiseen on käytetty luonnonvaroja ja muita resursseja. Joitain leluja voi kierrättää lapselta toiselle, mutta sen jälkeen ne ovat pääsääntöisesti sekajätettä. Niitä ei voi lajitella mihinkään uusiokäyttöön, vaan menevät polttoon. Eli siis muovisetkaan lelut eivät kuulu muovinkeräykseen, vaan seka/energiajätteeseen.

Erityisen huolestuttavaa on se, että lastenhuoneissa on mitattu suurempia pitoisuuksia haitallisia kemikaaleja kuin muissa kodin huoneissa. Muoveissa on ftalaatteja eli muovinpehmentimiä ja sähkölaitteissa bromattuja palonestoaineita. Kumpikin kemikaaliryhmä on terveydelle haitallista. Ne sitoutuvat pölyyn ja laskeutuvat lattioille. Ja lapset vielä viihtyvät siellä lattiatasolla paremmin kuin aikuiset.

Minulla oli ennen lapsen syntymää melko realistinen kuva lapsiperheen elämästä enkä ole kovinkaan monessa asiassa joutunut perumaan idealistisia sanojani. Mutta leluasia on sellainen, jossa en ole toiminut niin kuin olisin halunnut. Niitä leluja tuntuu vaan tulevan enkä osaa toimia riittävänä portinvartijana.

Muistan joulun, kun pikkukundi oli juuri täyttänyt kaksi vuottaOlimme anopin luona koko joulun, ja lahjojen jaon aikaan näin, miten lapseni lahjakasa paisui valtavaksi. Se aiheutti turhaa kateutta isommissa lapsissa (jotka toki viettivät osan joulusta muualla, joten he saivat myös muualla lahjoja). Se aiheutti negatiivisia fiboja minussa; mitä ihmettä me teemme kaikella tällä tavaralla. Entä pikku kundi? Hän avasi yhden lahjan. Yhden ainoan lahjan. Sieltä paljastui 5 ja 6 vuotta vanhempien serkkujen antama (heidän vanha) legobussi, joka oli pikku kundin mielestä paras ja aivan riittävä lahja. Yritin vähän maanitella avaamaan muitakin lahjoja, mutta lapsi ei suostunut. Siitä valtavasti lahjavuoresta onneksi iso osa oli myös vaatteita ja kirjoja ja ihan mukavia leluja ja ”tarpeellisia” leluja kuten liukuri ja pehmolelua.

Lelujen määrää en ole onnistunut rajaamaan niin paljoa kuin olisin halunnut. Sen sijaan vanhoja muovileluja meillä ei ole (niissä haitallisten muovinpehmentimien määrä voi olla hurja) eikä juuri elektroniikkaa lapsen huoneessa.

 

 

 

TallennaTallenna

Kirjat kiertoon!

Kirjat kiertoon!

Teini-ikäisenä ajattelin, että isona minulla olisi kodissani kirjastohuone: suuri kirjahyllyllinen kirjoja ja ihana lukunurkkaus muhkeine nojatuoleineen. Kirjat olivat mielestäni sivistyksen mittari, ja minä halusin olla sivistynyt. Lapsena luinkin tosi paljon, nuorenakin vielä kohtalaisesti. Nuorena aikuisena lainasin valtavasti kirjoja kirjastosta, mutta kaikkea en ehtinyt millään lukemaan.

kirjat.jpg

Nyt häpeillen myönnän, että en lue ollenkaan niin paljon kuin haluaisin. Nimittäin kirjoja. Luen kyllä blogeja, lehtiä, uutisia ja artikkeleita. Kirjoistakin useimmiten luen tietokirjoja ja kirjojen alkupuolia on kertynyt paljon enemmän kuin loppuja. Moni menee selaillessa ja parhaat palat noukkien. Tänä vuonna olen kiristänyt vähän tahtia aiempiin vuosiin verrattuna, ja nyt on kasassa parikymmentä kirjaa kannesta kanteen. Mieheni luki vielä ennen lapsen syntymää aika paljon. Kyllä hänellä edelleenkin on jatkuvasti kirja kesken, mutta tahti on hiljentynyt. Hän arvioi lukevansa toistakymmentä kirjaa vuodessa. Lastenkirjoja toki luetaan päivittäin, mutta usein hyllystä otetaan joku tuttu tarina.

Ei tällä lukutahdilla mitään kirjastoa kannata pitää, turha on neliöitä siihen haaskata. Lisäksi internet ja wikipedia on korvannut tietosanakirjat ja pinterest sisustuskirjat. Monista asioista saa netistä uudempaa ja parempaa tietoa kuin kirjoista. Romaaneja tulee harvemmin useampaan kertaan luettua.

Kirja ei ole sama esine kuin aiemmin. Kirjat pitää saada kiertoon. Pari vuotta sitten karsimme kolmasosan kirjoistamme, jotta saimme pikku kundin sängyn mahtumaan kotiimme. Osan annoimme pois kavereille ja loput veimme antikvariaattiin. Euroja ei siinä vaihdossa kulkenut, ja lopulta lahjoitimme kirjat sinne, kun kukaan ei muistanut käyttää saatua lahjakorttia. Nyt olemme pyrkineet siihen, että kaikki kirjat mahtuvat kirjahyllyyn eli kirjoja menisi ulospäin vähintään yhtä paljon kuin tulee sisään. Toki kirjastoakin käytämme ahkerasti.

Kun menee tapaamiseen tai juhliin, jossa on useampia ihmisiä koolla, niin nappaan toisinaan mukaan viimeksi lukemani pokkarin. Usein se kelpaa jollekin. Kirjoja voi jättää vaikka puiston penkille tai kahvilaan odottamaan seuraavaa lukijaa. Jotkut ovat ihan hurahtaneet siihen liittyvään harrastukseen, bookcrossingiin, jolloin voi seurata kirjan liikkeitä. Useimmissa kirjastoissa on eteisessä omat hyllynsä kirjoille, jotka on laitettu kiertoon.

Jos on hankkinut uutuusromaanin, lukenut sen ja haluaa laittaa kiertoon, niin jos sen tekee nopeasti, niin kirjasta voi vielä saada muutaman euronkin. Kirjojen arvo kun tuntuu laskevan aika nopeasti, jos vaikka kirpparilla kirjoja selailee. Kukaan ei halua ostaa sisustuskirjoja, joita olen hillonnut hyllyssäni kymmenen vuotta. Toki tietyt kirjat säilyttävät arvonsa pitkään: siskoni kertoi jahdanneensa pari vuotta jotain tiettyä anatomian kirjaa. Sen jälleenmyyntiarvo on pyörinyt 80-90 euron kieppeillä, mutta nyt oli onnistunut saamaan sen 50 eurolla.

Lisäksi olen pikku hiljaa siirtymässä sähköisiin kirjoihin. Etenkin reissuun lähtiessä pädi kulkee joka tapauksessa mukana. Yhtään romaania en ole vielä sähköisenä lukenut, mutta tietokirjoja useita. Kirjaston kautta saa lainattua ilmaiseksi e-kirjoja, ja hesarin tilauksen mukana tulee viikon kirja. Maksullisia palveluja on vaikka kuinka paljon. Puhelimessakin testasin yhden palvelun, ihan toimiva. Tarjonnat alkavat olla hyviä ja hinta ei päätä hirvitä (jos vaan tulee luettua!).

kijrat.jpg

Entä se ekologisuus? Yhden painetun kirjan hiilijalanjälki on VTT:n laskelmien mukaan 1,2 kiloa hiilidioksidiekvivalenttina eli helposti tuplaat jalanjäljen, jos ajat autolla ostamaan kirjan. Ylipäätään sanomalehtien, kirjojen ja muiden paperituotteiden osuus kokonaishiilijalanjäljestä on yhden prosentin luokkaa (ollut vuonna 2005, mutta ei se siitä ainakaan kasvanut ole). Jonkin laskelman mukaan kun lukulaitteella on lukenut 14 e-kirjaa, niin sen jälkeen lukulaite on ilmastoystävällisempi kuin painettu kirja. Jätepuolelta sellainen tieto, että kustantajilta poistoon menevät kirjat eivät mene liiman vuoksi uusiopaperiksi vaan ne poltetaan.

Valinnassa fyysisen ja e-kirjan välillä ei välttämättä siis ilmastokysymykset kovin paljoa paina. Tietenkin kirjoista, etenkin kirjaston kirjoista, on pidettävä hyvä huoli, että kestävät mahdollisimman pitkään. Ei sivuja hiirenkorville eikä makkaraa sivujen väliin. Ehkä paras ilmasto- ja ympäristöteko voisi olla se, että lukee jonkin hyvän aiheeseen liittyvän kirjan ja muuttaa toimiaan sen myötä. Pistänkin korvan taakse, että postaan oman suosikkilistani.

Hesari kirjoitti kesällä, että kirjahyllyt ovat katoamassa kodeista. Kyllä meillä on vielä kirjahylly täynnä kirjoja. Kirjahylly ei tosin ole olohuoneessa, vaan meidän vanhempien makuuhuoneessa. Ja keskeneräisiä kirjoja on kaikkialla kodissamme, jospa saisi taas jonkun luettua loppuun.

Pese hyvä ihminen kädet!

Pese hyvä ihminen kädet!

Koulut, työt ja päiväkodit alkoivat lomien jälkeen, ja ihmiset ovat sulloutuneet sisätiloihin eli flunssakausi on täällä. Minä tunnun sairastavan kausittain. Nuorena aikuisena olin huonoista elintavoistani huolimatta terve kuin pukki. Reilu kymmenen vuotta sitten asuin vuoden Lontoossa (jossa varmaan kaikki talot ovat homeessa) ja sairastuin nolla kertaa. Siitä muutin Suomeen homeiseen omakotitaloon ja olin koko syksyn kipeänä otsaonteloiden tulehduksia myöten. En tiedä, oliko se homeisen talon syytä, mutta pois siitä muutettiin.

Yhtenä syksynä sairastin viitisen vatsatautia peräjälkeen. Toisena talvena sairastimme miehen kanssa koko talven: ensin mies (joka on siis hyvin harvoin kipeä, fyysisen kova kunto suojelee myös taudeilta) yski kuukausisotalla ja sitten minä koko kirjon flunssan jälkeen korva-, kurkunpää-, keuhkoputki- ja poskiontelotulehdukset.

En tiedä, suojeliko pitkä imettäminen taudeilta vai oliko sitä pienen lapsen kanssa entistä tarkempi käsihygienian kanssa, mutta pikku kundin vauvavuosina (kolme ensimmäistä vuotta) on ihan terve. Samoin pikku kundimme on ollut keskimääräistä terveempi lapsi, toki hänet on hoidettu melkein kolmevuotiaaksi asti kotona.

Ja viime talvi menikin sitten koko perheellä sairastaessa. Oliko taustalla muutto ja kaikilla uudet kuviot, stressiäkin ehkä vai pelkästään huono tuuri?  Tiedä häntä. Tänä syksynäkin olen ollut jo yli kaksi viikkoa flunssassa ja siihen liittyvässä kurkunpääntulehduksessa, joka vei muutamaksi päiväksi äänen. Nyt alkaa helpottaa.

Miten flunssa ehkäistään?

Ennen kun alkaa luettelemaan maitohappobakteereita, nenäkannuja, sinkkiä, C- ja D-vitamiinia sekä ylipäätään omasta fyysisestä ja henkisestä terveydestä huolehtimista, niin mieleen pitäisi tulla joku yksinkertainen tapa. Nimittäin käsienpesu.

Luulisi olevan itsestäänselvä asia, mutta ei kuulemma ole. Siskoni työskentelee terveydenhuollon parissa, ja hänen sydäntä lähellä tuntuu olevan käsihygienia. Katsopa ympärillesi. Ihmiset yskivät ja aivastavat kämmeniinsä eivätkä pese käsiään. Jos ei ole nenäliinaa mukana, niin onhan se ällöttävää, jos on räät takin hihassa, mutta ällöttävää ne ovat käsissäkin. Sieltä ne iloisesti leviävät kaikkialle, minne kosketaan. Kun niistää isosti nenäliinaan, niin kyllä sen jälkeen on syytä pestä kädet.

Aivastuksessa mikrobeita sisältävät pisarat voivat lentää kuuden metrin päähän ja yhdessä aivastuksessa on vähintäänkin kymmeniä tuhansia mikrobeja. Kevyimmät pisarat jäävät ilmaan leijailemaan. Toiset taudit tarttuvat helpommin kuin toiset, esimerkiksi noroviruksen aiheuttaman vatsataudin voi saada kymmenestä viruksesta.

Lapset opetetaan pesemään kädet, tottakai. Aamulla päiväkotiin tullessa pestään kädet ja se on usein vanhempien vastuulla (muistithan sen?). Olenpahan nähnyt päiväkodissa kankaisen käsipyyhkeen, johon kaikki lapset pyyhkivät (huonosti) pestyt kätensä: mikä ihana tapa levittää tauteja.

Kädet pestään wc-käynnin jälkeen, ruoanlaiton yhteydessä monta kertaa ja meillä kaikki pesevät kädet aina sisälle tultaessa. Joskus se voi tuntua vähän hölmölle, jos lapsi on ollut koko kauppareissun ajan lapaset kädessä, mutta tuleepahan kädet pestyä säännöllisesti.

Kuinka moni aikuinen pesee kätensä ennen syöntiä? Vaikka syödessä taitaa enimmäkseen vetää niitä mikrobeja sisäänpäin, niin kuinka moni pesemätön käsi koskee lounaslinjaston soppakauhaa? Ovenkahvoissa voi usein välttää käsikosketusta, mutta soppakauhassa ei.

Erityisesti haluan pestä kädet silloin, kun on oltu kaupungilla tai jossain tapahtumassa ja alamme syömään, ja ehkä vielä käsinsyötävää ruokaa, kuten ranskalaisia tai leipää. Aina siihen ei ole mahdollisuutta (esim. katukojut), mutta toivoisi, että ruoan myyjä tarjoaisi tiskillään käsidesiä pumppupullosta.

Minulla oli ennen käsilaukussa aina käsidesipullo. Taidan ottaa sen takaisin käyttöön.

Pysykää terveinä!

PS. Jos et usko minua, niin seuraile tänään ihmisten käsihygieniaa. Ja kuinka monta kertaa itse kosketat naamaasi päivän mittaan?

Mikrobien lukumääriä kaivelin Duodecim-lehden artikkelista.

 

 

 

TallennaTallenna

Bullet journal eli elämää helpottava muistiinpanofilosofia

Bullet journal eli elämää helpottava muistiinpanofilosofia

Jos elämässäsi on useita erilaisia projekteja ja paljon muistettavaa, sinun on vaikea pysyä kärryillä missä mennään, kirjoitat epämääräisiä muistiinpanoja kalenterin reunoihin tai olet post it -lappujen suurkuluttaja, niin suosittelen tutustumaan bullet journaliin eli tuttavallisemmin bujoon.

Reilu vuosi sitten pinterest-feedini alkoi täyttyä bujo-aiheisilla kauniilla kuvilla. Siellä oli kaikenlaisia innostavia juttuja, kalenterin näköisiä kuvia, kauniita piirroksia ja duudlailuja ja sitten paljon erilaisia ”trackereita” eli esimerkiksi jonkin tavan (vaikka vedenjuonnin tai liikunnan) seurantaan käytettäviä työkaluja. Kaunista ja inspiroivaa kyllä, mutta siitä ei mielestäni bujossa ensisijaisesti ole kyse, vaan kyseessä on nerokkaan yksinkertainen kalenterin/muistiinpanojen/muistettavien asioiden/listojen tekemisen filosofia.

Vielä vuosi sitten työpöytäni (töissä ja kotona) oli hirveä kaaos, ja ne olivat kuorrutettu post it -lapuilla. Kun kesken kirjoitustyön minulle tuli joku ajatus, työhön tai vapaa-aikaan liittyvä, niin kirjoitin sen ylös, jotta se ei häiritsisi työntekoani. Kun joku soitti ja piti kirjoittaa ylös nimi, osoite, puhelinnumero tai mitä vain, kirjoitin se lapulle. Toki minulla oli myös kalenteri, ”perinteinen” päiväkirja, labrapäiväkirja ja yksi vihko työmuistiinpanoille. Kaaoksesta en ole päässyt eroon, mutta en kuorruta sitä enää neonvärisillä lapuilla ja muistiinpanoilla. Eikä ole enää niitä ikävä. Enkä tarvitse enää kuin yhden ainoan muistikirjan (no, jos olisin töissä labrassa, niin siihen toki tarvitsisi omansa).

Bujon aloittamiseen tarvitset kynän ja vihkon/muistikirjan. Parhaiten pääset jyvälle katsomalla tuon alla olevan neljän minuutin videon. Mutta kerron lyhyesti idean ja kuinka minä sitä käytän.

Ensimmäisille sivuille tehdään kirjan sisällysluettelo, jotta löydät myöhemmin tarvitsemasi asiat. Minä merkkaan siihen vain olennaisimmat sivut, kuten listan lukemattomista kirjoista, listan kiinnostavista ravintoloista ja niin edelleen. Pari sivua käytetään tulevaisuuden suunnitteluun, esimerkiksi seuraavan puolen vuoden: kirjataan ylös, mitä tiedetään loka-huhtikuusta: lokakuussa askarteluviikonloppu, joulukuun 4. päivä keikka, jonne on jo liput ja jos vaikka olisin varannut helmikuulle matkan.

Sitten kuukausikohtainen kalenteri. Joissain ohjeissa sanotaan, että pitäisi olla vihko, johon mahtuu vähintään 31 riviä. Höpshöps, käytä koko aukeama, jos ei yhdelle sivulle mahdu. Yhdelle riville mahtuu vain olennaiset menot, joten seuraava taso minulla on viikko. Sitä ei taida olla alkuperäisessä systeemissä, mutta olen havainnut sen äärimmäisen hyödylliseksi. Viikko on ajanjakso, jonka pystyy helposti hallitsemaan (tiesithän, että voit hahmottaa seitsemän asian parven laskematta niitä, mutta kahdeksaa et). Yksi sivu, johon kirjaan kaikki viikon menot ja asiat, jotka on pakko tehdä tiettynä päivänä.

 

Sitten se tärkein osuus. Eli se päiväkohtainen kirjoittaminen ja muistiinpanojen tekeminen. Kun minulle tulee tarve kirjoittaa, kirjoitan kaiken yhden ja saman päivämäärän alle. Siihen tulevat sulassa sovussa hoidettavat asiat (jotka merkitsen pisteellä ja lisäksi muutamat koodaan erilaisilla merkinnöillä, kuten euron merkki tarkoittaa, että pitäisi muistaa ostaa jotain, B-kirjain kertoo, että tämä liittyy blogiini ja T-kirjain työnhakuun), tapahtumat, joihin olisi kiva osallistua (soikio), innostavat ajatukset, ruoat jotka haluan tehdä, päiväkirjatyyppiset merkinnät sekä salainen paheeni self help-oppaiden tehtävät. Pidän silloin tällöin ruokapäiväkirjaa ja kirjoitan toisinaan iltaisin ylös kiitollisuuden aiheita. Kirjoitan ylös, jos joku suositelee hyvää dokkaria tai nettisivua. Kun soitan tärkeän puhelun, niin kirjoitan muistiinpanot kirjaani. Olen liimannut lyhyitä lehtileikkeitä. Kiinnostaville kirjoille on oma erillinen listasivunsa, koska niitä tulee niin paljon.

Minun hommani harvoin ovat sellaisia, että ne pitää tehdä juuri tänään. Pikemminkin lähiaikoina. Kunkin päivämäärän alla on siis tänään mieleentulleita ajatuksia ja tehtäviä (varaa lapselle neuvola/parturi, osta uudet mustepatruunat tulostimeen, lisää blogin sivupaneeliin oma naama ja esittely). Jos joku on pakko tehdä juuri tiettynä päivänä (vie tavarat kirppikselle lauantaina), niin se on minulla siellä viikko-näkymässä. Jos se on pakko tehdä lokakuun 15. päivä, niin kirjoitan sen kuukausinäkymään (olen tässä vaiheessa syyskuuta tehnyt jo lokakuun kuukausinäkymän).

Kun homma on hoidettu, piirrän rastin (tai pikemminkin v-kirjaimen) pisteen päälle. Jos hommaa ei tarvitsekaan tehdä, vedän viivalla yli. Kun aloitan uuden viikon, katson kuukausikalenterista, mitä sille viikolla on merkattu. Kun aloitan uuden kuukauden, niin katson puolivuotiskatsauksesta, mitä sille kuukaudelle on merkattu. Kun ilmaantuu ensimmäinen meno tai tekeminen toukokuulle, niin aloitan uuden puolivuotiskatsauksen.

Ei tietysti riitä, että asiat ovat ylhäällä, vaan ne pitää tehdäkin. Välillä pitää katsoa muutamat viime päivät läpi, että tulee hommat tehtyä. Monen asian kohdalla voi olla, että muistaisin ilman muistiinpanoakin, mutta monesti mielessä pyörivä asia kiusaa keskittymistäni.

Silloin tällöin, kerran kuussa tai vähän useammin, käyn muistikirjaani läpi ja kerään kaikki tekemättömät hommat. Merkkaan kohdan selvästi kolmella isolla tähdellä (eli seuraavalla kerralla selaan tähän tekemättömien töiden listaan asti) ja kirjoitan sen alle kaikki löytämäni tekemättömät tehtävät, jotka ovat vielä relevantteja.

Bujoni ei ole kaunis. Se näyttää osin suttupaperilta ja sotkulta. En koristele sitä ja piirtele kauniita kuvia. Minulla ei ole ensimmäistäkään trackeria. Washiteippiä käytän merkitsemään kuukausinäkymät, jotta löydän ne. Joskus revittelen ja saatan käyttää erivärisiä kyniä. En käytä aikaani muistikirjani koristeluun, en jouda, en tarvitse uutta harrastusta. Minähän harrastan jo esimerkiksi project lifeä, valokuva-askartelua.

Toki olen yrittänyt etsiä muistikirjan, josta tykkään. Minulla on nyt kolmas kirja menossa. Kaksi ensimmäistä olivat Te Neues -merkkisiä, joissa joka toinen sivu oli viivaton ja joka toinen viivallinen. En löytänyt sellaista enää, joten ostin Leuchtturm1917-kirjan (pisteillä). Neljänneksi kirjaksi yritän löytää Te Neues -merkkisen, se on vaan niin hyvä.

Voin verrata bujon käyttöä siihen, että käytimme lapsella kestovaippoja. En sanonut, että meillä kestovaippaillaan, koska emme me sitä harrastaneet. Lapsi tarvitsee vaipan (meidän näkemyksen mukaan), ja olimme valinneet mielestämme parhaan vaihtoehdon. Bujoilussa vähän sama juttu. En harrasta bujoilua, vaan kirjoittaisin kaikki nämä asiat muutenkin ylös, mutta teen sen nyt järkevämmällä tavalla.  Tärkeintä on se, että yksikään asia ei enää huku. Paljon on toki turhaa, mutta so what. Kirjoittaisin sen joka tapauksessa, nyt se vaan jää talteen.

Eräältä tarrojen liimailijalta voisi ottaa vähän vinkkejä. 😉

Tavallisessa kalenterissa ongelma on se, että yhtenä päivänä minulla on kirjoitettavaa 0 riviä ja toisena päivänä kuusi sivua, joten osa on kirjoittava muualle kuin ko. päivään eikä se löydy enää koskaan. Nyt löydän. Esimerkiksi tein rikosilmoituksen helmikuussa, joten rikoksen asianumero löytyi sieltä. Jos lähtisin ostoksille tänään, niin vilkaisisin muutamat sivut läpi ja näkisin, että pitäisi ostaa naamarasva, puureri ja uusi ulkoinen kovalevy (joka on ollut listalla jo muutaman kuukauden).

Harvoista asioista voi sanoa, että ne ovat oikeasti ja olennaisesti helpottaneet jokapäiväistä elämää. Tämä on.

PS. Jotkuthan eivät käytä minkäänlaista kalenteria tai tee muistilappuja. He vain jättävät osan asioista tekemättä, kun eivät muista. Lisäksi heillä saattaa olla vaimo, joka muistuttaa asioista monta kertaa.

TallennaTallenna