Ostammeko liian vähän vaatteita?

Ostammeko liian vähän vaatteita?

Tänään alkaa Helsinki Fashion Week, joten on aika parille postaukselle muodista, erityisesti ekologisesta muodista sekä vaatteista ylipäätään. On nimittäin jännä juttu, miten erilaisissa kuplissa elämme, ja miten erilainen näkemys meillä on samasta asiasta. Hesari kirjoitti keväällä suomalaisten käyttävän vaatetukseen vuosittain satoja euroja vähemmän kuin ruotsalaisten. Suomalainen ostaa siis vuosittain 662 eurolla vaatteita ja 119 eurolla kenkiä, ja jutusta paistaa se, että rahaa palaa aivan liian vähän. Pitäisi ostaa enemmän.

Silti puoli Suomea tuntuu konmarittavan vaatekaappejaan, kun kaikkea on liikaa. Vaatejätettä poltetaan tonnitolkulla jätteepolttolaitoksissa.

Yksi syy tähän liian vähäiseen osteluun on muotikaupan mukaan se, että emme ole niin kiinnostuneita ulkonäöstämme: Meillä ei mietitä samalla tapaa ulkonäköä kuin vaikkapa Italiassa, jossa sen ajatellaan lisäävän uskottavuutta. Tuulipukukansakin mainitaan.

Joitain piirejä kun Suomessakin tuijottaa, niin tuntuu ettei nyt ainakaan enempää kannattaisi ulkonäköä miettiä, kun paineet ovat jo nyt kovat. Ehkä ne paineet kohdistuvat enemmän kroppaan tai hiivatin hiusten väriin, mutta kai niiden vaatteidenkin pitäisi olla jonkinlaiset.

On tietysti yksi suunta, jolloin kaikki kiittävät: vaatekaapin tiivistäjät, ympäristöihmiset ja (suomalainen) muotiteollisuuskin: ostetaan määrällisesti vähemmän, mutta laadukkaampaa ja kalliimpaa. Ja eiköhän ne laadukkaammat vaatteet usein myös näytä paremmilta.

PS. Kun se tuulipukukansa kerta mainitaan, niin yhteen ulkoiluvaatekertaan voi käyttää sen koko suomalaisen vuosibudjetin. Helposti.

Kuva: Pixabay.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.