Päivi Kosunen

Päivi Kosunen

Ympäristöasiat ovat minulle tärkeitä, ja mielestäni ne pitäisi huomioida kaikessa tekemisessä, niin meidän kuluttajien, yritysten kuin muidenkin toimijoiden. Minulle ympäristönsuojelu on ensisijaisesti ihmisen suojelua ja järkevää resurssien käyttöä. Yleensä talous ja ympäristöasiat eivät ole ristiriidassa keskenään, kun asioita tarkastellaan pidemmällä tähtäimellä. Emme me elä irrallaan ympäristöstämme, vaikka olisimmekin luonnosta vieraantuneita.

Olen koulutukseltani FM ympäristötieteestä ja -teknologiasta, ja työskennellyt muun muassa projektitutkijana ja tuntiopettajana. Erityisesti minua kiinnostavat kestävä kuluttaminen, kiertotalous, jäte- ja vesiasiat, kemikaalit ja ruoka. Huoli ilmastonmuutoksesta näkyy tietenkin kaiken taustalla.

Ympäristöasioiden lisäksi innostun monista muistakin asioista, mitkä liittyvät kestävään ja mutkattomaan elämäntapaan. Tykkään puhua rahasta, hämmästelen vielä 2010-luvulla vallitsevaa epätasa-arvoa ja olen hyvin perhekeskeinen. Minulla on ihana puoliso ja päiväkoti-ikäinen lapsi, pikku kundi. Tykkään kirjoittaa, valokuvata, häärätä keittiössä sekä askarrella (project life kuulostaa ihanan neuroottiselta harrastukselta 😉 )

Olen pitänyt erilaisia blogeja vuodesta 2004 lähtien. Viimeisimpiä ovat olleet Pyjamapäiviä Lily-blogialustalla sekä Minä vaan kysyn -blogi. Siirrän kesän 2017 aikana jonkin verran vanhoja postauksia noista blogeista tähän blogiin. Jos olet kiinnostunut ympäristöuutisista, niin kannattaa seurata  Minä vaan kysyn -sivua facebookissa. Jaan sinne lähes päivittäin ajankohtaisia uutisia ja artikkeleita.

Tämän blogin seuraus-painikkeet löytyvät tuosta oikealta!