Nyhtökaura ja muut kasviproteiinit

Varmasti jokaisen korvaan on jo kantautunut viesti siitä, että lihan, erityisesti punaisen lihan, kulutusta tulisi vähentää sekä ympäristö- että terveyssyistä. Tuotamme syömällä noin viidenneksen kasvuhuonekaasupäästöistämme, ja erityisen paljon ilmastoon vaikuttaa naudanlihan syöminen. Lisäksi punainen liha on terveysriski, ja uusimmissa ravitsemussuosituksissa kehoitetaan rajoittamaan sen syöntiä korkeintaan puoleen kiloon viikossa.

Kun elämänmenoa seuraa medioista, niin elämme kasvisruokabuumia nyhtökauroineen ja härkäpapuineen. Lihaa kuitenkin tuotettiin vuonna 2016 enemmän kuin koskaan aiemmin (kertoo Luke eli Luonnonvarakeskus), ja lihaa myös syötiin pari prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena eli 81 kiloa. Kasvissyöjiä joukossamme on kolmisen prosenttia ja vegaaneja prosentti.

Ruokailutapojen muutos voi olla hyvin hidasta. Joku ehkä saa ahaa-elämyksen ja muuttaa tapojaan nopeastikin, mutta tyypillisempää on muuttaa niitä pikku hiljaa. Aika kauas olen minäkin tullut siitä nuoresta neidistä, joka eli sokerijogurtilla, leivällä, makaronilla ja kahvilla.

Olen itse kiinnittänyt huomiota lihan kulutukseeni usean vuoden ajan. (Oikeastaan olin yhden talven ilman lihaa ja kalaa jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta silloin asiaan ei liittynyt erityistä pohdintaa, mutta todistetusti pystyn olemaan syömättä lihaa). Jo muutama vuosi sitten huomasin, että harvoin tulee syötyä kolmea kertaa viikossa punaista lihaa, joten pysyn terveyssuositusten sisällä. Kalasta pidämme ja syömme sitä useamman kerran viikossa (viime viikolla haukea ja savustettua lohta), toki kalatiskillä meinaa välillä iskeä piheys.

Terveysasiat ovat meidän perheessä tärkeitä ja aikuisten epämääräisten vatsaongelmien syitä on pohdittu. Tykkäämme ruoanlaitosta ja syömme hyvin vähän eineksiä tai puolivalmisteita: ne eivät vaan maistu hyvältä. Suuri osa ostamastamme ruoasta ei tarvitse ainesosaluetteloa tai se on hyvin lyhyt. Vaikka en pelkää lisäaineita sinänsä, niin niiden joukossa ruokaan tulee usein myös suolaa ja/tai sokeria. Toisaalta ruoka on myös usein miellyttävämpää ja paremman makuista, kun se tehdään tuoreista ja käsittelemättömistä raaka-aineista.

pyjamapaivia_bataattivuoka

Kun siirtyy lihasta ja kalasta kohti kasviproteiineja, niin pitää opetella uusia ruoanlaittotapoja, tietenkin. Pavuissa, soijasuikaleissa tai tofussa on toki kaikissa hyvin lyhyet ainesosaluettelot, mutta ne eivät tunnu ihan samalla tavalla tuoreelta kuin tiskistä ostettu liha tai kala. (No rehellisyyden nimissä emme kovin usein osta lihaa tiskistä, mutta naudanliha tulee osin tutulta eteläsavolaiselta tilalta). Tosin esimerkiksi tofua en osaa hirvittävästi käyttääkään: paistan pannulla ja se on siinä.

Ja suurempi juttu ovat nuo trendikkäät nyhtökaurat ja härkikset: maustamattominakin niiden tuoteselosteet ovat aika pitkiä ja etenkin härkis sisältää asioita, joita en tiedä mitä ne ovat ja molempiin on lisätty suolaa. Niin, nehän ovat eineksiä. Siitä tulee vähän ristiriitainen olo: eineksiin siirtyminen terveellisemmän ja ilmastoystävällisemmän ruoan nimissä tuntuu oudolta. Haluan kuitenkin antaa niille mahdollisuuden silloin tällöin, vaikka eivät ehkä jokapäiväiseen ruokapöytään mahdukaan.

Olemme onnistuneet tekemään nyhtökaurasta ja härkiksestä muutamia oikein hyviäkin ruokia: esimerkiksi tortillojen sisään sujahtavat mukavasti. Kirjastosta löysin nyhtökauralle omistetun keittokirjan, muutama ohje houkuttaa kokeilemaan.

Löytyykö sinun arkiruokapankista joku ruoka, jota suosittelisit?

PS. Kuvassa yksi meidän perheen suosikkiruoka linsseistä: bbq-bataattipata, ohje esimerkiksi täällä. Tuoretta minttua meillä ei koskaan ole, joten se jää pois.

PS2. Ylemmässä kuvassa on pikku kundin kasaama tortilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: