En ole luonnonsuojelija

En ole luonnonsuojelija

Hesari ja muutama muukin taho uutisoi hiljattain luontosuhteesta ja siitä, miten henkilökohtainen tunneside vahvistaa innostusta luonnonsuojeluun.

Minun luontosuhteeni ei ole erityisen vahva. Koska olen suomalaista metsäkansaa, niin minua melkein nolottaa myöntää tätä. Etenkin opiskellessani bio- ja ympäristötieteen laitoksella huomasin olevani vähän outo lintu. Siellä kun partio, kalastus, retkeily ja sienestäminen olivat ihan tavallisia harrastuksia.

Minä tykkään kyllä metsistä ja metsäretkistä. Eväsretket ovat parhaita! Olen kiinnostunut biologiaan kuuluvista asioista, niin kuin olen kiinnostunut kymmenistä muistakin asioista, mutta en mitenkään erityisesti. Opintoihini kuului yksi ainoa pakollinen biologian kurssi, nimittäin kasvintunnistuskurssi, joten tunnistan jopa muutamia muitakin kasveja kuusen ja mustikan lisäksi. Lintuja tai kaloja en tunne. Ötökät ovat minulle ötököitä. En väittäisi, että luontosuhteeni on mitenkään vahva. Enkä siis opiskellut biologiaa juuri pakollista enempää.

Minä olen kuitenkin vahvasti ympäristönsuojelija, ympäristöihminen. Jonkun mielestä siinä on ristiriita, mutta ei siinä ole.

Luonnon määritelmä voi olla vähän vaikea, mutta yleensä tarkoitamme luonnolla kaikkea sitä mitä täällä maapallolla on olemassa, mutta mikä ei ole ihmisen tekemää ja tuottamaa. Ympäristöön taas kuuluu taas luonnon lisäksi kaikki ihmisen tekemä. Eikä ihmisen tekemät asiat ole pelkästään tupruttavia tehtaita ja pikitietä. Olisiko pelto ihmisen käsialaa, mutta siinä olevat kasvit sitä luontoa?

Määritelmällä sinänsä ei ole merkitystä, mutta haluan erottaa toisistaan luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun. Asiaan vihkiytymättömät näkevät luonnonsuojelun usein ”heikompien” suojeluna: suojelemme vaikkapa söpöjä otuksia pahoilta ihmisiltä. Toisaalta se nähdään esimerkiksi talouden kannalta ylimääräisenä kuluna. Ajatellaan, että se on ehkä eettisesti oikein, mutta siihen ryhdytään vain jos resursseja jää yli ja jos siitä saisi vähän peeärrää.

Ympäristönsuojelu taas tarkoittaa mielestäni sitä, että me suojelemme luontoa ja myös ihmisen luomaa ympäristöä IHMISEN vuoksi. Pidämme huolen puhtaan veden saannista, jotta meille riittäisi juotavaa. Kehitämme parempia polttotekniikoita, jotta emme sairastuisi ilmansaasteista. Kun olen hillitsemässä ilmastonmuutosta, olen ihmisen asialla, en nälkiintyneen jääkarhun.

Minä teen työtä ympäristön eli ihmisen hyväksi. Minä säästelen luonnonvaroja, jotta resursseja riittäisi seuraavillekin sukupolville. Minä suojelen ympäristöä, jotta meidän talouden rattaat pyörivät.

Muovipussi lempieläimeni kilpikonnan päässä on erittäin surullinen näky. Se on väärin myös kilpikonnaa kohtaan. Mutta muovia ei saa heittää ympäristöön, koska se pilkkoutuu mikromuoviksi, jota planktonit syövät, joka sitten kertyy ympäristömyrkkyjen kyllästämänä suurempiin eläimiin ja päätyy ihmisen lautasille. Muovia ei saa heittää veteen, koska se tuhoaa mereneläviä eli meidän ruokaa. Muovi ei kuulu mereen sotkemaan kiertokulkua ja prosesseja, jotka ovat meille ihmisille elintärkeitä. Muovi pilaa meidän maiseman. Fossiilisesta öljystä tehty muovi siirtää hiiltä väärään paikkaan, ja valmistusprosessissa vapautuu kasvihuonekaasuja, jotka heikentävät meidän ihmisten elämää.

Ei luontoa tarvitse suojella. Viime kädessä se kyllä selviää ja pärjää. Ihmistä sen sijaan pitää suojella.

PS. Ja vielä selvyyden vuoksi. Koska luonnon prosessikaavio on niin käsittämättömän monimutkainen, niin luonnonsuojelu hyödyttää yleensä viime kädessä myös ihmistä. Kyllä luonnonsuojelijat sen ymmärtävät, ovat aina ymmärtäneet.

 

***

Klikkaa ”tykkää” tai ”jaa” jos tykkäsit. 🙂

2 Replies to “En ole luonnonsuojelija”

  1. Hyvää pohdintaa! Olen myös käsittänyt asian niin, että luonnonsuojelussa tarkoituksena on suojella luontoa ihmistoiminnalta, ikään kuin säilyttää sitä ”alkuperäistä koskematonta luontoa” jälkipolville (mitä se sitten ikinä onkaan), kun taas ympäristönsuojelussa suojellaan ihmisen elinympäristöä. Itsekin miellän itseni ympäristönsuojelijaksi, vaikka toki myös luonnonsuojelu on yksi tärkeä ympäristönsuojelun keino. Koen myös olevani enemmän kotonani ympäristöväen keskuudessa kuin luonnonsuojelijoiden, vaikka rajankäynti onkin tietysti häilyvää, eikä sitä välttämättä joka paikassa edes ajatella.

    Mitä luontosuhteeseen tulee, sen puolesta olen aivan toisenlainen esimerkkiyksilö. Olen nimittäin juuri niitä maaseudun luonnonlapsia, metsissä ja rannoilla kasvanut tyyppi, joka oppi tunnistamaan Suomen luonnon yleisimmät otukset jo ennen kuin osasi puhua, oppi kokemaan luonnon vahvasti ja myös hengellisesti ja kasvoi sitten siltä pohjalta biologiksi ja ympäristöaktivistiksi. Olisi minusta kyllä varmaan tullut molempia tai ainakin jompaa kumpaa, vaikken olisikaan saanut tällaista pohjaa, mutta näistä lähtökohdista nykyisyyteni oli aivan väistämätön määränpää. 😀

    On kuitenkin paljon muita landelaisia, jotka tuntuvat olevan täysin välinpitämättömiä sitä itse luontoa, omaa elinympäristöään kohtaan. Jotenkin tuntuu, että aika helposti, kun katsellaan sieltä omasta maalaiskuplasta käsin, luonto vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, jota voi vain hyödyntää loputtomiin ilman, että se vaikuttaa mitenkään mihinkään. Ympäristöongelmat näyttäytyvät ”EU:n herrojen” keksimänä tapana kiusata maaseudun ihmisiä. Tämäkin on yksi mahdollinen skenaario. Näilläkin ihmisillä on varmasti tavallaan vahva luontosuhde – joskin mahdollisesti aika yksipuolinen ja hyväksikäyttöhenkinen.

  2. Pahoittelut, mutta tämä kommentti oli jotenkin livahtanut minulta ohi. Mutta kiitos pitkästä pohdinnasta!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: