Katse tähän hetkeen ja tulevaisuuteen!

Katse tähän hetkeen ja tulevaisuuteen!

Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Ainakin minusta se on kiinnostava kysymys. Aika pitkään sitä luuli, että muiden päässä liikkuu aivan eri jutut kuin omassa. Että on aivan outo omien ajatustensa kanssa. Sitten jossain kohtaa sitä päätyi aivan toisenlaiseen lopputulemaan, että eiköhän siellä ihmisten päissä liiku suunnilleen ihan samanlaisia ajatuksia kuin itsellenikin. Tällä hetkellä ajattelen, että en ole ajatusvirtojeni kanssa aivan uniikki, mutta kyllä monen ihmisen pään sisältö poikkeaa kovasti oman tajuntani virrasta.

Yksi jakolinja voisi olla siinä, että milloin tapahtuneita asioita sitä murehtii tai ylipäätään miettii. Yksi murehtii menneitä, toinen tulevaa ja kolmas elää nykyhetkessä.
En ole koskaan ollut menneisyyden vatvoja. Jos se on jo tapahtunut, niin sitten se on. Joitakin asioita joutuu tulkitsemaan uudelleen, jos niitä ei ole ymmärtänyt tai on ehkä ymmärtänyt ne väärin. Sitten on tietenkin myös isoja asioita, jotka vain tulevat mieleen halusi tai ei. Vaikkapa ajamani kolari pari vuotta sitten. Mutta en minä sitäkään varsinaisesti ajattele (että olisi pitänyt tehdä niin tai näin), se vain iskee kuvana palleaan.

Minä olen ollut lähitulevaisuuden eläjä. Ja koska tulevaisuutta ei voi tietää ja ennustaa, niin kyse on enemmänkin haavemaailmassa elämisestä. Saatan käydä pitkiä keskusteluja päässäni, mitä puhun tai miten käyttäydyn siinä ja siinä tilanteessa, joka on tulossa huomenna tai ensi viikolla. Eihän niin tietenkään käy kuin päässäni asioita rullaan. En edes oleta käyvän.

Kerron yhden esimerkin. Kun olin pitkään etsinyt kivaa työtä, pääsin nykyisen työni haastatteluun. Kävin tietenkin pääni sisällä peruspuheenvuorot (jotka luulen kaikkien käyvän?): mitä vastaan siihen ja siihen ilmeiseen kysymykseen, mitä teen, miten käyttäydyn. Sen jälkeen tietenkin jatkoin siihen, miten minulle ilmoitetaan, että olen saanut paikan, ja sitten voin kertoa siitä facebookissa vitsikkäällä päivityksellä. Elin tavallaan etukäteen senkin. Omanlaistaan mielikuvaharjoittelua. Sitten kun paikan sai, iloa ei yhtään laimentanut se, että sen oli käynyt läpi jo aiemminkin (tietenkin aivan eri tavalla kuin olin kuvitellut: en ollut lainkaan varautunut siihen, että esihenkilön lapset ovat livahtaneet sukkasillaan ulos). Sen sijaan kohdalle tuleva pettymys olisi ollut siinä kohtaa tosi raskasta, olinhan jo kertaalleen saanut paikan ja alkanut elää jo osana uutta työyhteisöä.

Tähän väliin huomiona se, että lähitulevaisuuden pohdintani ei ole tietenkään aina ole optimistista ja positiivista.

Olen ollut vähän huono elämään nykyhetkessä. Mindfulnessin suosiosta päätellen monella muullakin on ollut hankaluuksia. Olen harjoitellut sitä, ja täytyy sanoa, että on kannattanut. Eihän muuta ole oikeastaan olemassakaan kuin nykyhetki. Tuntuu kohentavan elämänlaatua kummasti.
Olen kuitenkin perusluonteeltani maailman hämmästelijä ja sisälläni asuu pieni maailmanparantaja. Nykyhetkestä käsin ei kaikkea näe. Kiitollisuus kasvaa ja heikkoihin signaaleihin törmäilee, mutta kyllä tulevaisuuteenkin on katsottava.

Ainahan meille sanotaan, että ihmisellä on taipumus yliarvioida lyhyen aikavälin ja aliarvioida pitkän aikavälin muutoksia. Eli saan paljon suurempaa draaman kaarta ensi viikon tapahtumaan kuin siihen, mitä kohden pienet ja suuret tapahtumat meitä kuljettavat vuosikymmenten aikana. Ei tulevaisuutta ole vielä päätetty ja sinetöity, vaan nykyisillä toimillamme me teemme sen.

Olen tullut siihen tulokseen, että parasta on panostaa ajatuksissa sekä nykyhetkeen että yhtä aikaa kauemmaksi tulevaisuuteen. Kauemmaksi tarkoittaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Sekä omaa elämää että koko maailman asioita. Ei tietenkään koko aikaa voi kahta asiaa yhtä aikaa ajatella. Mutta enimmäkseen: nautin siitä, mitä nyt on ja teen valintoja, jotka kuljettavat kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää: terveellisesti, turvallisesti, onnellisena. Omalla kohdallani se tarkoittaa hyvää ja tervettä elämää läheisteni kanssa maailmassa, jossa ilmastokriisi on selätetty, lajikato pysäytetty ja minun lisäkseni muutkin ihmiset ovat tyytyväisiä.

Hyvää pääsiäistä vuonna 2020 ja 2040!

Mitä sinä ajattelit tänään?

 

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: