Nollapäästöpäivä (koska nuorissa on tulevaisuus)

Nollapäästöpäivä (koska nuorissa on tulevaisuus)

Tänään saatetaan viettää lapsesi koulussa nollapäästöpäivää. Ensinnäkin on hyvä, että erilaisia teemapäiviä ja -viikkoja vietetään. Viime viikollahan oli ruokahävikistä muistuttava viikko. Erilaisia päiviä on loputtomasti, joten varmaan niistä joku osuu omalle kohdallekin. Ja toiseksi minusta on erittäin tärkeää, että erityisesti lapsille ja nuorille puhutaan ympäristöasioista. Muistan joskus lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan koko perheen tavat voivat muuttua, jos nuori saa koulussa oppia esimerkiksi kierrättämiseen. Moni äiti ja isä ovat tutustuneet vaikkapa kasvisruokavalioon lapsensa myötä. Nuoret voivat ohjata osaltaan myös koko perheen kulutusta. Muna on kanaa viisaampi, niin kuin äitini joskus sanoi.

Oma lapseni on vielä päiväkoti-ikäinen, neljävuotias, mutta keskustelemme hänen kanssaan ympäristöasioista vähintään viikottain. Hän rakenteli legoista jätevedenpuhdistamoita parivuotiaana, nyt osaa melko hyvin lajitella roskansa ja muutama ilta sitten toisteli sanojani siitä, mikä kaikki on tuhlaaminen tuhlaa myös rahaa (veden tuhlaaminen, sähkön tuhlaaminen ja niin edelleen). Se naurattaa aina, kun kuulee omat sanansa lapsen suusta. Oli tullut vähän aamulla paasattua… 🙂

Perheet arvot siirtyvät lapselle toki osittain ihan elämää elämällä, mutta kyllä minä myös selitän, miksi emme tuhlaa vettä tai ruokaa tai mitä ilmastonmuutos tarkoittaa, kun siitä kerta huolissaan ollaan.

Jos lapsenne koulussa ei ollut tänään nollapäästöpäivää, niin tee ekoteko ja kerro, miksi ja miten ilmastotekoja tehdään. Miktä perheenne valinnoista on tehty ympäristösyistä tai miten itse toimit kuluttajana vastuullisesti. Opetushallituksen sivuilla on materiaalia opettajille, mutta saa niitä sieltä kuka tahansa katsoa. Koululaisia houkutellaan kisaankin, jossa voi voittaa koko luokalle retkiä tai vaikka leffalippuja. Somesta löytyy #nollapäästöpäivä.

Huomenna sitten vietetään autotonta päivää. Mieti jo tänään, voisitko jättää auton huomenna kotiin.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: