Puhutko kestävästä kehityksestä vai ilmastokriisistä?

Puhutko kestävästä kehityksestä vai ilmastokriisistä?

Ai ilmastotekoja? Joo, kyllä meillä on otettu kestävä kehitys huomioon ja kierrätys on meille todella tärkeää.

Ilmastoteot ja kestävä kehitys eivät ole sama asia.

Kestävä kehitys -termi keksittiin yli 30 vuotta sitten. Kuten nuorimmat meistä ovat jo koulussa tankanneet, se tarkoittaa sellaista kehitystä, jossa otetaan yhtäläisesti huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristönäkökulmat. Tarkoitus on tyydyttää nykyisin elävien ihmisten tarpeet, mutta kuitenkaan vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. YK on listannut 17 kestävän kehityksen tavoitetta ja tämä listaus tunnetaan nimellä Agenda 2030.

Törmään jatkuvasti siihen, että puhuja piirtää yhtäläisyysmerkit ilmastotekojen ja kestävän kehityksen välille. Ne eivät ole sama asia.  Väitän, että on haitallista piirtää noita yhtäsuuruusmerkkejä. Väitän, että se on haitallista sekä ilmastokriisille että kestävän kehityksen edistämiselle.

Yllä näet Agenda 2030 -tavoitteet. Kuten huomaat, siellä on lukuisia tavoitteita, jotka eivät suoraan liity ilmastokriisiin. Tietenkin maailma on monimutkainen ja todellisuudessa lukutaito tai tasa-arvo linkittyvät ilmastokriisiinkin, etenkin väestönkasvun kautta. Ne ovat kuitenkin omia itsellisiä tavoitteitaan. Kestävän kehityksen nimissä tavoitellaan ja pitää tavoitella ruokaa, koulutusta, rauhaa ja tasa-arvoa jokaiselle. Ne ovat tärkeitä tavoitteita ihan itsessään, ilman linkitystä ilmastokriisiin. Tätä ei tapahdu, jos organisaation kestävän kehityksen linjauksissa muistetaan vain ilmasto. Vaadin, että jokainen, joka sanoo tekevänsä ”kekeä”, kertoo, minkä tavoitteiden eteen se tekee työtä. ”Meillä on kestävä kehitys huomioitu” -kommentti vaatii listan, minkälaista työtä minkäkin tavoitteen eteen tehdään. Jos tehdään pelkästään ilmastotekoja, silloin ei puhuta kestävästä kehityksestä.

Eikö sitten ole hyvä ilmastokriisille, että se vie keke-keskustelua? En näe sitäkään hyvänä asiana. Kun kuitenkin muistetaan, että listalla on muitakin tavoitteita, ei ilmastokriisiä voi asettaa samalle viivalle. Agenda 2030 -ruudukossa jokaisella tavoitteella on samankokoinen laatikko, ja se vie meitä harhaan. Meidän on tärkeää ratkaista maailman (ja Suomenkin) köyhyys- ja tasa-arvo-ongelmat, siitä ei ole puolta sanaa. Mutta. Ilmasto- ja tässä kohtaa nostan rinnalle myös toisen kriisin – ja biodiversiteettikriisi ovat vielä oman luokkansa ongelmia. Ilmasto- ja biodiversiteettikriisi uhkaavat ihmiskunnan olemassaoloa. Kaikille ihmisille on taattava koulutus, ruokaa, tasa-arvoa ja puhdasta vettä, jotta tällä pallolla olisi inhimillistä elää.

Ilmastokriisi ja biodiversiteettikriisi on ratkaistava, jotta tällä pallolla voisi ylipäätään elää.

PS. Kierrätys Suomessa ei ole enää ilmasto- tai keketeko. Se on jo ihan perusjuttu, jonka oletamme kaikkien tekevän. On jo vähän noloa nostaa se esiin, jos joku kysyy miten teet yhteiskunnasta kestävämpää. On aika nostaa tasoa.

 

Miksi ilmastokysymyksissä ei päästä muovikassia pidemmälle?

Miksi ilmastokysymyksissä ei päästä muovikassia pidemmälle?

Hesarin Lauantai-liitteessä oli tänään aukeaman kokoinen juttu otsikolla Muovipussi onkin fiksu valinta ostoskassiksi(maksumuurin takana). Jutussa joku (toimittaja?) kokee ahaa-elämyksen, että muovipussi ei olekaan maailman pahin ympäristö- tai ilmasto-ongelma.

Tällaisia juttuja kirjoitetaan jatkuvasti. Voi vaikka googlata muovipussi & hiilijalanjälki ja siellä ne ovat: Yle oppiminen, Me naiset, Kaleva, Gigantti, Maaseudun tulevaisuus, Apu, Tekniikka ja talous ja niin edelleen. Kaikki nämä mediat ovat käsitelleet ostoskassien materiaalien ympäristö- tai ilmastoystävällisyyttä. Hesarikin kirjoitti samanlaisen jutun muun muassa tammikuussa 2009 silloisilla kuluttaja-sivuilla: Kauppakassien olympialaiset. Lähteenäkin oli vielä sama kotimainen tutkimus kuin tänäänkin; kangaskassin hiilijalanjälki on niin suuri, että sitä pitää käyttää joitain satoja kertoa, että se päihittää muovikassin. (Tosin eihän sekään mikään ongelma ole. Jos ruokakaupassa käy joka kolmas päivä, niin kymmenessä vuodessa käy pitkälle toistatuhatta kertaa kaupassa.)

Jos on jo toistakymmentä vuotta jankutettu, että muovipussi on ilmastoystävällisempi kuin kangaskassi, niin eikö jo luulisi ihmisten uskovan? Miksi me sitten edelleen luemme juttuja muovikasseista? Minulla on omia veikkauksia:

Muovipussi on ihana pahis

Muovikassi on riittävän pieni. Sama ilmiö kuin taloyhtiön kokouksissa: ollaan päättämässä puolen miljoonan putkiremontista, mutta juututaan keskustelemaan kahdensadan euron wc-istuimista. Puoli miljoonaa on niin paljon rahaa, että ei sitä oikein ymmärrä, mutta kahdestasadasta on henkilökohtaista kokemusta. Tai miljardien hävittäjien sijaan keskustelemme taksimatkoista tai lautakasoista.

Jopa yksittäisen ihmisen hiilijalanjälki on niin iso juttu, ja sitä voi olla hankala ymmärtää tai ennen kaikkea muuttaa. Tiedä vaikka joutuisi tekemään jotain muutoksia elämäänsä, jos asiaa lähtee tutkimaan! Muovikassi on sopivan pieni: siitä on jokaiselle kokemusta, se on jotain, jota pystyy hallitsemaan. Muovikassin voi ostaa tai jättää ostamatta ilman mitään muutosta elämäänsä.

Keskivertosuomalainen hiilijalanjälki on 10300 kiloa vuodessa. Keskivertosuomalainen käyttää vuodessa 60-70 kappaletta kertakäyttömuovikassia. Jos keskivertosuomalainen tekee radikaalin teon eikä hanki vuoden aikana yhtään muovikassia, niin kuinka paljon hänen hiilijalanjälkensä sitten on? 10300 kiloa.

Kyllä, saman 10300 kiloa! Keskivertosuomalaisen muovikassien hiilijalanjälki on parin kilon luokkaa, ja jos jalanjälki ilmoitetaan satoihin pyöristettynä, niin sitä eivät muovikassit mihinkään hetkauta.

Muovi on inhottavaa

Lisäksi muovikassi on muovia. Muovi tuntuu kädessä inhottavalta, muoviselta, kun sitä vertaa vaikka paperiin tai puuvillaan. Paperi ja puuvilla tuntuvat ”luonnollisilta”, muovi on jotain keinotekoista. Meillä on kummallinen tapa jaotella asiat ”luonnollisiin” ja ”luonnottomiin”. Kaikki raaka-aineet ovat kuitenkin peräisin luonnosta, eikä niitä paperi- tai kangaskassejakaan sellaisenaan puiden oksilla kasva.

Muovia tehdään usein fossiilisesta öljystä, ja fossiilinen öljy on pahis. Tosin kuluttaja ei pysty erottamaan, milloin muovi on tehty fossiilisesta öljystä ja milloin jostain muusta (Tiesitkö, että minigripit eli amergripit on tehty sokeriruo’osta?). Fossiilisesta öljystä vain nelisen prosenttia käytetään muoviteollisuudessa. Ilmastokriisin ratkaisussa on luonnollisesti tärkeämpää puuttua siihen valtaosaan, joka poltetaan hiilidioksiksi ilmaan kriisiä pahentamaan eli rakennusten lämmityksessä tai liikennepolttoaineena.

Artikkelit merkittävistä ratkaisuista eivät mahdu mukaan

Miksi minä tästä kirjoitan? Miksi tämä Hesarin lehtijuttu on ongelma? Siksi, että se vie palstatilaa suuremmilta ilmasto-ongelmilta ja merkityksellisimmiltä ratkaisuilta. Kun muovikasseista kirjoitetaan kerta toisensa jälkeen, ilmasto- ja ympäristöasioissa noviisille syntyy mielikuva, että kauppakassin valinta on se tärkein juttu: kun teen tietoisen valinnan kauppakassista, olen tehnyt ilmastoteon eikä muuta tarvitse tehdä. Eikä ehkä edes jaksa tehdä kovin montaa muuta valintaa.

Elämme maailmassa, jossa tietotulva uuvuttaa ja voimme tehdä vain rajallisia valintoja. Jos olemme uuvuttaneet loputtomissa kassipohdinnoissa (aukeaman kokoinen juttu Hesarissa!), niin ei riitä enää energiaa muihin ilmastovalintoihin.

Mitkä ovat ne kolme asiaa, joita mieluummin kannattaisi miettiä? Ehkä tiedätkin. Jos et tiedä, niin lue tätä blogia. Aloita vaikka tästä: Haluatko tehdä merkityksellisiä ekotekoja? Tuolla kolme vuotta sitten kirjoitetussa postauksessa on myös nämä muovikassit mainittu. 🙁

 

PS. Selvyyden vuoksi: Kyllä, meillä on muoviongelma tällä planeetalla, ja se tulee ratkaista. Merten muovijäteongelma on todellinen ongelma, ja se tulee ratkaista. Ja kyllä turhan muovin ostamista tulee välttää, aivan kuten kaiken muunkin turhan hankkimista ja valmistamista. Vinkki: turhia muovipusseja tulee kuin itsestään vähemmän kun jättää turhat vaatteet, härvelit ja muut tavarat ostamatta!

PS2. Olen miettinyt, mitä vastuullista on maatuvissa muovikasseissa? Kuinka moni meistä aikoo kompostoida ne? Muovipakkaukset kuuluvat muovinkierrätysastiaan. Mahdollinen paikka on myös sekajäte (johon loogisesti voi pakata sen pienen määrän sekajätettä, jota kotitalouksissa syntyy.) Kierrätys- tai polttolaitoksessa maatuvuudesta ei saa lisäpisteitä.

PS. Ja jotta olisin mahdollisimman epälooginen, niin kerronpa vielä, miten omat ostokseni tulevat kotiin. 😉 Iso osa tulee pahvilaatikoissa kotiinkuljetuksella, kuljetuspakkausta ei voi itse valita. Jos käyn fyysisesti kaupassa, tuon ostokset repussa ja tarvittaessa osan ”kesto”kassissa, muovisessa tai kankaisessa. Joskus käyn yllättäen kaupassa, ja ostan paperikasseja sen verran kuin niitä kuluu paperinkeräyskasseina, loput muovikasseja, joita käytän roskapusseina seka- ja muovijätteille. Niitä ei tule niin paljoa, ettemmekö käyttäisi myös rullasta roskapusseja. Mutta miksi tämä kiinnostaisi ketään? Ainakaan enempää kuin se, paljonko hiilijalanjälkeni on?

 

Miten varaudutaan koronakriisiäkin suurempiin talousriskeihin?

Miten varaudutaan koronakriisiäkin suurempiin talousriskeihin?

Koronakriisin hoidossa on onnistuttu eri puolilla maailmaa eri tavoin, ja lopullinen onnistuminen selviää toki vasta vuosien päästä. Mikä strategia on ollut paras ja niin edelleen. Mutta se on selvää, että varautuminen maailmanlaajuiseen pandemiaan on ollut aika huonoa tai ei ainakaan kovin hyvää. Koronaan ei ollut varautuneet yritykset, valtiot tai usein terveydenhuoltokaan. Olisimmeko voineetkaan varautua?

Pandemian jo alettua kuului kriittisiä kommentteja, että tutkijat ja WHO ovat jo vuosia varoittaneet sairaus X:stä, joka saattaisi levitä pandemiaksi. Liian vähän ovat meteliä pitäneet, sillä talousviisaat eivät ole nähneet pandemian olevan erittäin todennäköinen uhka maailman taloudelle. Tai toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti se, että jotkin muut riskit ovat taloudellemme ja yhteiskunnalle vain vieläkin suurempia. Itse kallistuisin mieluummin tähän suuntaan.

Maailman talousviisaat kokoontuvat vuosittain tammikuussa Davosiin Maailman talousforumiin, ja niihin aikoihin julkaistaan myös vuosittainen riskiraportti. Oheiseen kuvaan on koottu riskit karttaan sen mukaan, miten todennäköisestä riskistä (vaaka-akseli) tai miten voimakkaasti vaikuttavasta riskistä (pystyakseli) on kysymys.

Tiedän, että riskin ja sen arvioimisen ymmärtäminen voi olla vähän vaikeaa. Riskien vertaaminen ihan jo arkielämässäkin on vaikeaa. Riskien avulla ei ennusteta täsmällistä tulevaisuutta, mutta jos jollakin tapahtumalla on suuri riski tapahtua, siihen on varauduttava.

Globaalien riskien raportissa pandemia ei ole yltänyt kymmenen tai edes kahdenkymmenen todennäköisimmän riskin joukkoon, vaan noin sijalle 27. Pandemian arvioitiin kuitenkin olevan hyvin voimakas riski, mikäli se realisoituu eli voimakkuuden perusteella riski on arvioitu sijalle 10.

Oma mielenkiintoni kohdistuu nyt riskeihin, jotka olivat raportin mukaan sekä todennäköisempiä että voimakkaampia tapahtuessaan kuin nyt käynnissä oleva koronakriisi. Näitä riskejä ovat

  • äärimmäiset sääilmiöt
  • ilmastokriisi
  • luonnonmonimuotoisuuskriisi
  • luonnonkatastrofit
  • vesikriisi
  • cyberhyökkäys
  • tietoverkkojen kaatuminen
  • rakennetun ympärisön onnettomuudet (kuten öljy- tai ydinvoimaonnettomuudet).

Osa näistä tietenkin linkittyy hyvin vahvasti toisiinsa, ja huomionarvoista on se, että suuri osa on ympäristöön liittyviä riskejä (ympäristöriskit on kuviossa vihreinä). Ne kaikkein todennäköisimmät ja vaikutuksiltaan kaikkein suurimmat riskit ovat ympäristöriskejä. Ja kysymys on nimenomaan talouden kannalta suurimmista riskeistä. Alkaa onneksi viimeinkin loppua se piipertäjien loputon vikinä, jossa talous- ja ympäristöasiat nähdään jotenkin toisilleen vastakkaisina.

Ilmastokriisi ja monimuotoisuuskriisi iskevät talouteemme erittäin todennäköisesti ja erittäin kovaa. Kokonaan emme saa niitä enää ehkä pysäytettyä, mutta hätäjarrua kannattaa vetää nyt niin kovaa kuin mahdollista. Lisäksi on syytä varautua niiden tuomiin vaikutuksiin. Kun nyt ratkotaan akuutisti päällä olevaa koronakriisiä, niin on arvioitava tarkkaan kaikkien toimien vaikutuksia noihin vieläkin suurempiin ja todennäköisempiin riskeihin. Meidän täytyy löytää sellaisia koronakriisin ratkaisuja, jotka pienentävät yllä olevan listan riskien todennäköisyyttä ja/tai voimakkuutta.

Mitä tämä tarkoittaa sinun organisaatiossasi? Mitä aiot tehdä?

 

Koko raportti (josta kuva) luettavissa täällä.

Jätevedestä apua koronakriisiin?

Jätevedestä apua koronakriisiin?

Olen kiertotalousasiantuntija, ja kuten nimikkeestä voi päätellä, en missään tapauksessa ole koronan, epidemiologian, lääketieteen, kansanterveyden, talouden, politiikan tai minkään muunkaan koronakriisiin liittyvän asian asiantuntija. Jätevedestä tiedän kyllä jotain. Ajattelen siis lähinnä vain lämpimikseni.

Korona ei ilmeisesti ole levinnyt ihan kaikkialle Suomessakaan. Meillä on edelleen yli 20 000 asukkaan pikkukaupunkeja, vaikkapa Imatra, Raahe tai Siilinjärvi, joissa ei ole todettu viittä varmaa tartuntatapausta, että olisivat ”päässeet” THL:n koronakartalle. Maaseutupitäjiä vieläkin enemmän. Toki voi olla, että ei ole testattukaan, mistä sen tietää.

Tämän hetkisen tiedon mukaan osa Suomen kunnista on ollut ehkä vähän turhaan täysin kiinni. Ei ole ollut mitään virusta, mitä levittää. Imatralla koulujen tai ravintoloiden avaamisen riski on erilainen kuin Lauttasaaressa Helsingissä. En sano, että sulkemispäätös olisi ollut väärä maaliskuussa, silloin vain tiedettiin vähemmän. Enkä ota kantaa, että mitä pitäisi avata ja milloin. Se on tietenkin totta, että talous sukeltaa lujaa, jos koko Suomi on kiinni kuukausikaupalla. Ja kun talous sukeltaa, niin sukeltaa kaikki muukin. Mielenterveyskin saattaa horjua, jos lomautettuna nököttää yksin kotona.

Mieleeni tulee dynaaminen malli ihmisten eristämiseen ja liikkumisen rajoittamiseen. Entä jos rajoitettaan niiden ihmisten liikkumista, joiden yhteisössä on koronaa?

Jätevesien monitorointi on kiinnostava keino yhteisöjen tutkimiseksi. Törmäsin aiheeseen vuosia sitten, ja innostuin aiheesta. Jätevesiä tutkimalla voidaan selvittää erilaisia muutoksia yhteisöissä. Jätevesi kertoo kuinka paljon alueella käytetään huumeita tai tiettyjä lääkkeitä. Jätevedestä voi tutkia, mitä tahansa ihminen erittääkään virtsaan tai ulosteisiin, myös vaikkapa viruksia. WC-pytyn sisältö on lahjomaton, vaikka kyselytutkimuksissa ihmiset tuppaavat muistamaan väärin. Koronavirus on siitä viheliäinen, että se leviää myös oireettomana, joten ei tiedä, missä se menee. Jätevesi sen sijaan kertoo, että täällä! Ja muutokset havaitaan nopeasti, sairauksien kohdalla jopa nopeammin kuin terveydenhuollossa. Viive on se aika, mikä menee pytystä puhdistamolle plus analyysiin kuluva aika. Oli oireita tai ei.

Koronan RNA:ta voidaan tutkia jätevedestä, sen ovat ainakin hollantilaiset tehneet. Olen itse tutkinut jätevesien lääkeaineita, mutta minulla ei ole mitään tietoa, millaisia viruspitoisuuksia analyyseillä on mahdollisuus havaita. Mutta alustavissa tutkimuksissaan hollantilaiset jätevesiä tutkineet tutkijat havaitsivat viitteitä koronasta jo ennen ensimmäisiä varmistettuja tautitapauksia. Kyseessä ei ole vertaisarvioitu tutkimus. Toisaalta kyseessä ole mitään ennen kuulumatonta, sairauksia on toki ennenkin tutkittu jätevesistä.

Jos pystyttäisiin havaitsemaan niin pieniä pitoisuuksia, että se vastaa yksittäisiä sairastuneita yhteisössä, monitorointia voitaisiin käyttää apuna taudin leviämisen ehkäisemisessä. Kun analyyseissa havaitaan virusta, alueen ihmisten liikkumista rajoitetaan. Ja kun koronavirusta ei enää havaita, voidaan liikkuminen taas sallia. Sitä en tiedä, onko meillä lainsäädännöllisiä tms. keinoja tällaisen toteuttamiseen tai miten tällaisen voisi käytännössä toteuttaa.

Miksi näitä mietin?

Olen miettinyt, että miten ihmeessä tästä kriisistä päästään ulos, niin kuin varmaan suuri osa muistakin maapallon asukkaista.

WHO muistutti juuri, että (ainakaan vielä) ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että kerran sairastettu covid19 toisi suojaa tautia vastaan. Eli auki on kysymys, voiko taudin saada uudelleen. Jos näin olisi, yritys hankkia yhteisölle laumasuoja antamalla taudin levitä (Ruotsin malli?) on täysin tuhoon tuomittu.

Vaikka Suomi saisi taudin tukahdutettua, niin maailmasta se ei häviä. Se tarkoittaisi sitä, että aina ulkomailta tultaessa olisi parin viikon karanteeni. Eli se olisi turismin loppu. Mitä taudin tukahduttaminen vaatii? Täydellistä eristäytymistä vielä muutama kuukausi?

Moni odottaa ulospääsyä rokotteesta. Uutisista olen lukenut, että sellaisen kehittämiseen menee se vuosi, puolitoista vähintään. Vähemmän olen lukenut siitä, että kauan menee, että kaikille ihmiselle valmistetaan rokote. Ehkä juuri sinä et saa sitä ensimmäistä rokoteannosta. Influenssarokotteiden maailman vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1,4 miljardia. Uutta rokotetta voidaan ehkä valmistaa vielä enemmän, mutta kuinka paljon? Maailmassa on 7,8 miljardia ihmistä.

 

PS. Koronan saaminen jätevedestä on käytännössä mahdotonta, toki tulet melko varmasti muuten kipeäksi, jos menet sitä juomaan. Patogeenit saadaan jätevedestä hyvin pois puhdistamoilla eikä niitä siirry puhdistetun jäteveden mukana vesistöihin.

Katse tähän hetkeen ja tulevaisuuteen!

Katse tähän hetkeen ja tulevaisuuteen!

Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Ainakin minusta se on kiinnostava kysymys. Aika pitkään sitä luuli, että muiden päässä liikkuu aivan eri jutut kuin omassa. Että on aivan outo omien ajatustensa kanssa. Sitten jossain kohtaa sitä päätyi aivan toisenlaiseen lopputulemaan, että eiköhän siellä ihmisten päissä liiku suunnilleen ihan samanlaisia ajatuksia kuin itsellenikin. Tällä hetkellä ajattelen, että en ole ajatusvirtojeni kanssa aivan uniikki, mutta kyllä monen ihmisen pään sisältö poikkeaa kovasti oman tajuntani virrasta.

Yksi jakolinja voisi olla siinä, että milloin tapahtuneita asioita sitä murehtii tai ylipäätään miettii. Yksi murehtii menneitä, toinen tulevaa ja kolmas elää nykyhetkessä.
En ole koskaan ollut menneisyyden vatvoja. Jos se on jo tapahtunut, niin sitten se on. Joitakin asioita joutuu tulkitsemaan uudelleen, jos niitä ei ole ymmärtänyt tai on ehkä ymmärtänyt ne väärin. Sitten on tietenkin myös isoja asioita, jotka vain tulevat mieleen halusi tai ei. Vaikkapa ajamani kolari pari vuotta sitten. Mutta en minä sitäkään varsinaisesti ajattele (että olisi pitänyt tehdä niin tai näin), se vain iskee kuvana palleaan.

Minä olen ollut lähitulevaisuuden eläjä. Ja koska tulevaisuutta ei voi tietää ja ennustaa, niin kyse on enemmänkin haavemaailmassa elämisestä. Saatan käydä pitkiä keskusteluja päässäni, mitä puhun tai miten käyttäydyn siinä ja siinä tilanteessa, joka on tulossa huomenna tai ensi viikolla. Eihän niin tietenkään käy kuin päässäni asioita rullaan. En edes oleta käyvän.

Kerron yhden esimerkin. Kun olin pitkään etsinyt kivaa työtä, pääsin nykyisen työni haastatteluun. Kävin tietenkin pääni sisällä peruspuheenvuorot (jotka luulen kaikkien käyvän?): mitä vastaan siihen ja siihen ilmeiseen kysymykseen, mitä teen, miten käyttäydyn. Sen jälkeen tietenkin jatkoin siihen, miten minulle ilmoitetaan, että olen saanut paikan, ja sitten voin kertoa siitä facebookissa vitsikkäällä päivityksellä. Elin tavallaan etukäteen senkin. Omanlaistaan mielikuvaharjoittelua. Sitten kun paikan sai, iloa ei yhtään laimentanut se, että sen oli käynyt läpi jo aiemminkin (tietenkin aivan eri tavalla kuin olin kuvitellut: en ollut lainkaan varautunut siihen, että esihenkilön lapset ovat livahtaneet sukkasillaan ulos). Sen sijaan kohdalle tuleva pettymys olisi ollut siinä kohtaa tosi raskasta, olinhan jo kertaalleen saanut paikan ja alkanut elää jo osana uutta työyhteisöä.

Tähän väliin huomiona se, että lähitulevaisuuden pohdintani ei ole tietenkään aina ole optimistista ja positiivista.

Olen ollut vähän huono elämään nykyhetkessä. Mindfulnessin suosiosta päätellen monella muullakin on ollut hankaluuksia. Olen harjoitellut sitä, ja täytyy sanoa, että on kannattanut. Eihän muuta ole oikeastaan olemassakaan kuin nykyhetki. Tuntuu kohentavan elämänlaatua kummasti.
Olen kuitenkin perusluonteeltani maailman hämmästelijä ja sisälläni asuu pieni maailmanparantaja. Nykyhetkestä käsin ei kaikkea näe. Kiitollisuus kasvaa ja heikkoihin signaaleihin törmäilee, mutta kyllä tulevaisuuteenkin on katsottava.

Ainahan meille sanotaan, että ihmisellä on taipumus yliarvioida lyhyen aikavälin ja aliarvioida pitkän aikavälin muutoksia. Eli saan paljon suurempaa draaman kaarta ensi viikon tapahtumaan kuin siihen, mitä kohden pienet ja suuret tapahtumat meitä kuljettavat vuosikymmenten aikana. Ei tulevaisuutta ole vielä päätetty ja sinetöity, vaan nykyisillä toimillamme me teemme sen.

Olen tullut siihen tulokseen, että parasta on panostaa ajatuksissa sekä nykyhetkeen että yhtä aikaa kauemmaksi tulevaisuuteen. Kauemmaksi tarkoittaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Sekä omaa elämää että koko maailman asioita. Ei tietenkään koko aikaa voi kahta asiaa yhtä aikaa ajatella. Mutta enimmäkseen: nautin siitä, mitä nyt on ja teen valintoja, jotka kuljettavat kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää: terveellisesti, turvallisesti, onnellisena. Omalla kohdallani se tarkoittaa hyvää ja tervettä elämää läheisteni kanssa maailmassa, jossa ilmastokriisi on selätetty, lajikato pysäytetty ja minun lisäkseni muutkin ihmiset ovat tyytyväisiä.

Hyvää pääsiäistä vuonna 2020 ja 2040!

Mitä sinä ajattelit tänään?

 

 

Yksinkertaista matematiikkaa: lentäminen saattaa tuplata jalanjälkesi

Yksinkertaista matematiikkaa: lentäminen saattaa tuplata jalanjälkesi

Muutamille meistä on iskostunut päähän, että maailman hiilidioksidipäästöistä vain pari prosenttia syntyy lentämisestä. Kaksi prosenttia kuulostaa niin vähältä, että sillä ei tunnu olevan merkitystä. Ja siitähän on hyvä vetää yhtäsuuruusmerkit siihen, että nythän sitä voi lentää aivan surutta, ei se ilmastokriisiä hetkauta.

Minusta tuntuu, että nämä samat ihmiset myös vetoavat siihen, että ei meidän kannata tehdä mitään, koska Kiina tai koska Intia.

Jos hetkeksi pysähtyy miettimään, niin ymmärtää, että lentämisen päästöt ovat sen pari, kolme prosenttia koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa ihmisistä ei lennä yhtään mihinkään. Ei lentoja, ei päästöjä. Jos koko maailman ihmiset lentäisivät samalla tavalla kuin suomalaiset, koko maapallon päästöt olisivat paljon suuremmat kuin nykyään. Todella paljon suuremmat.

Jos et työksesi ratkaise ilmastokriisiä, niin silloin ensisijainen tehtäväsi tässä kriisissä on huolehtia lähinnä omistasi, oman perheesi ja oman työsi päästöistä, ei kiinalaisten tai afrikkalaisten päästöistä. Omassa elämässäsi lentämisellä on suuri vaikutus. Lentämisellä on itse asiassa niin suuri vaikutus, että jatkuvaa lentämistä et pysty kompensoimaan millään muilla valinnoilla. Testasin Sitran elämäntapatestillä, että jos eläisin muuten nykyistä ”melko kohtuullista” elämääni, mutta lentäisin parikymmentä tuntia vuodessa kompensoimatta päästöjä, hiilijalanjälkeni tuplaantuisi. Eli kaukana lomailu voi aiheuttaa yhtä paljon päästöjä kuin kaikki syömiseni, asumiseni ja muu liikkuminen yhteensä.

En jaa tähän kolmea vinkkiäni, mitä tehdä. Kyllä sinä sen itsekin tiedät.