Category: Arki

Miten ihmeessä se biojäte ei osu oikeaan pönttöön?

Miten ihmeessä se biojäte ei osu oikeaan pönttöön?

Miksi osa meistä ei lajittele jätteitään? Sitä osittain elää omassa kuplassaan, kun kuvittelee, että kaikkihan nyt lajittelevat. Ainakin biojätteensä. Eivätpä lajittele. Itseasiassa suurempi osa biojätteestä jää lajittelematta. Vain 40 prosenttia kotitalouksien biojätteestä päätyy oikeaan pönttöön!

Biojäte on keittiössä syntyvää kompostoituvaa jätettä, kuten ruoanvalmistusjätettä, pilaantunutta ruokaa, pehmopapereita, kahvinpuruja suodatinpusseineen ja niin edelleen. Biojätettä voidaan käsitellä vähän eri tavoin, mutta täällä pääkaupunkiseudulla sitä mädätetään, jolloin saadaan talteen biokaasua (jota voidaan käyttää vaikka polttoaineena autoissa fossiilisten polttoaineiden sijaan). Mädätysjäännös ja osa biojätteestä kompostoidaan, jolloin saadaan ravinteet palautettua takaisin luontoon.

Sekajäte sen sijaan on sellaista jätettä, jota ei voida hyödyntää muuten (kuin energiaksi). Mitään (orgaanisia) kotitalouksien jätteitä ei ole saanut muutamaan vuoteen viedä enää kaatopaikoille, joten esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla sekajäte viedään poltettavaksi. Järkikin toivottavasti sanoo, että biojätettä ei kannata polttaa. Jos ei sano, niin kokeilepa polttaa banaanin kuoria (OMAN!) kesämökkisaunasi kiukaassa.

Sata kiloa biojätettä

HSY (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) tutki pääkaupunkiseutulaisten jätteitä vuodelta 2015. Sekajätettä syntyi kotitalouksissa keskimäärin 180 kiloa per nuppi. Siis puoli kiloa päivässä. Huh huh! Oikeastihan se ei ole siis pelkästään sekajätettä (eli hyötykäyttöön kelpaamatonta jätettä), vaan siitä iso osa eli 65 kiloa oli biojätettä. Biojätettä erilliskerättiin kotitalouksista noin 34 kiloa asukasta kohden.

Miksi ihmeessä niin monet ihmiset eivät sitten lajittele jätteitään?

Pikainen vilkaisu Vauva-lehden av-palstalle (josta löytyy vastaukset suunnilleen kaikkeen mahdolliseen) kertoo, että jätteitä ei lajitella, koska se on vaivalloista, ei huvita tai tuntuu, että ei siitä ole mitään hyötyä. Yksi roskakuskikin oli sanonut, että samaan paikkaan ne kaikki kuitenkin viedään.

Miksi minä sitten lajittelen? Suitsiakseni ilmastonmuutosta ja saadakseni materiaalit järkevästi kiertoon. Jos ilmastonmuutos karkaa käsistä ja luonnonvarat ehtyvät, meidän yhteiskunta ja talous heittävät häränpyllyä. Jätteitä lajittelemalla säästää myös ihan omaa rahaa, sillä esimerkiksi muovipakkaukset saan viedä maksutta aluekeräyspisteeseen, mutta sekajätteestä maksan yhtiövastikkeen ja vuokran yhteydessä. Toki taloyhtiössä säästöä tulee vasta sitten, kun riittävän moni naapuri tekee samoin. Lisäksi koen, että se on minun velvollisuuteni: kun olen ostanut tai hankkinut jotain, niin minun kuuluu huolehtia siitä loppuun asti. Ajattelen niin, että jos ei huvita huolehtia tavaroista ja hyödykkeistä loppuun asti, niin sitten pitää jättää hankkimatta. Ja kuten lakikin sanoo, niin kaikessa toiminnassa pitää noudattaa etusijajärjestystä: jos en voi välttää jätteen syntyä, niin ainakin kierrätän sen.

Ja vielä uusi sanontani: jos en minä tee, niin ei tee kukaan mukaan.

Saisiko ainakin ruokahävikin minimiin?

Biojätettä siis kertyy kodeissa keskimäärin sata kiloa per nuppi. Ruokahävikkiä siitä on noin neljännes. Olisiko sen välttäminen se mielekkäin osa? Varmaan ruokahävikin välttäminenkin on osittain vaivalloista, kun pitää joskus syödä samaa ruokaa useampana päivänä ja ennakoida. Mutta hyötyä siitä ainakin on, kun hukatun ruoan mukana lompakko kevenee 125 euroa vuodessa henkeä kohden. Ja onhan se aika turhaa trafiikkiakin, kun ruoka pitää ensin kantaa sisään ja sitten ulos.

Biojätteen lajittelun hyödyistä pitää vaan jaksaa puhua ja kirjoittaa. Ehkäpä asiaa auttaa muiden esimerkki, ja se, että jätteitä pääsee lajittelemaan kodin ulkopuolella: päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Surullista tuossa edellä mainitussa HSY:n tutkimuksessa oli se, että päiväkotien ja koulujen sekajäte sisälsi aika paljon muutakin kuin varsinaista sekajätettä: biojätettä, paperia ja kartonkia.

Lajitellaanko sinun työpaikallasi esimerkiksi biojätteet? Jos ei, niin voit hyvinkin ehdottaa sellaista. Ehkäpä joku kollega saisi kipinän alkaa lajitella niitä myös kotonaan. (Oletan nimittäin, että tämän jutun lukevat vain sellaiset, jotka lajittelevat jätteensä. Jos et lajittele, niin kerro ihmeessä kommenttiboksissa, miksi et halua lajitella.)

 

Mainittu HSY:n tutkimus luettavissa täällä.

 

 

 

 

 

Vuokraisitko auton naapurilta/naapurille?

Vuokraisitko auton naapurilta/naapurille?

Testaamiset jatkuvat, tällä kertaa vuorossa vertaisvuokraus.

Autottomuutemme jatkuu toistaiseksi. Auto siis romuttui kolarissa korjauskelvottomaksi (kukaan ei loukkaantunut!), ja harkitsemme tässä seuraavaa siirtoa. Olemme aina silloin tällöin pohtineet mahdollisuutta elää ilman autoa, ja tämä on nyt hyvä kohta tutkia, miten pärjäämme.

Edellinen postaukseni käsitteli ruokakassien tilaamista kotiin, mutta autottomuus on muuttanut myös muita tapojamme. Pääsemme nykyään molemmat pääsääntöisesti töihin ilman autoa, joten tarve ei ole jokapäiväistä. Ilman autoa ei kuitenkaan kaikkialle pääse, joten olemme testanneet autonvuokrausta: perinteisesti ja vertaisvuokrausta.

Junailu vaatii autollisen apua

Miehellä on talviloma meneillään, ja läksivät pikku kundin kanssa mummolaan. Kulkuvälineeksi Savon reissulle valikoitui juna, koska se on bussia mukavampi (minulle on ihan sama, kun matkustan yksin). Ja mies sai suksetkin mukaan, mutta veikkaan, että tavalliseen tapaan ei taida olla kovin paljoa mummon pakastimesta marjoja tulossa (saimme niitä muulla autokyydillä pari viikko sitten). Isomman rinkan hankkimista harkittiin, mutta vielä mennään nykyisillä.

Pientä järjestelyähän matkustaminen kuitenkin vaati. Heidät piti hakea juna-asemalta 40 kilometrin päästä. Turvaistuin löytyi lainaan pienellä kyselyringillä. Ukin luokse (30 kilometriä mummolasta) pääsivät lainaamalla mummon autoa. Miehen isä siis asuu paikassa, jonne ei julkisilla pääse. Aikuiset voivat aina hypätä taksiin, mutta lapselle ei välttämättä löydy turvaistuinta.

Eli meidän autottomuutemme mahdollistaa se, että jollain muulla on auto.

Auton voi myös vertaisvuokrata

Ja se joku muu ei välttämättä ole kukaan tuttu. Heti kolarin jälkeen vuokrasimme auton ”normaalisti” liikkeestä, mutta viikko sitten kävimme Imatralla ja testasimme Shareit Blox Car -palvelua. Tai oikeastaan mies testasi, minä en osallistunut muulla tavoin, kunhan istuin osan matkasta kyydissä (kuljimme eri aikaa ja menin itse junalla perässä).

Kuka tahansa voi tarjota autoaan vuoralle palvelun kautta, ja jokainen määrittelee myös autolle vuokraushinnan. Siitä syystä hinnat saattavat vaihdella aika paljon. Hinnat ovat joko tunti-, päivä- tai viikkohintoja. Ja siihen kuuluu jokin määrä kilometrejä. Meiltä lähimmän auton löytää tällä hetkellä kilometrin päästä, välillä on ollut lähempänäkin. Valinnanvaraa löytyy. Tarjolla olisi Helsingin puolella vaikka Tesla kolmensadan euron päivähintaan. 😀

Auto haetaan ja palautetaan sovitusti (siihenkin saa palvelun, jos ei voi olla itse autoa antamassa), ja laskutetaan jälkikäteen toteutuneet kilometrit huomioiden. Auton naarmut jne kannattaa tarkistaa ja valokuvata etukäteen, ja tietysti tarkistaa, millainen vakuutus autossa on. Nekin vaihtelevat autoittain, mutta palvelu tarjoaa siihen lisäosia.

Kaikki sujui sovitusti, ja auto oli siisti ilman mitään yllätyksiä.

Auton voi vuokrata myös jopa vain tunniksi, mikä kuulostaa tässä tilanteessa tarpeelliselta palvelulta, kun tietokone (pöytämac) pitäisi viedä huoltoon.

Mitä mieltä olet otsikon kysymyksestä? Voisitko harkita vertaisvuokrausta?


 

Onko kotiin tilattu ruokakassi ekoteko?

Onko kotiin tilattu ruokakassi ekoteko?

Ruoan tilaaminen kotiinkuljetuksella verkkokaupasta on pikku hiljaa kasvava trendi. Nimenomaan pikku hiljaa. Edelläkävijät ovat tehneet niin jo kauan aikaa sitten, mutta ei siitä mitään valtavirtaa ole vielä tullut.

Minäkin nautin kotiin kannetuista ruokakasseista jo toistakymmentä vuotta sitten, kun asuin Lontoossa. Ja vuoden 2016 tilastoista näkeekin, että briteistä lähes puolet olivat tilanneet ruokaa viimeisen vuoden aikana verkkokaupasta kotiin, kun Suomessa vastaava prosenttiluku oli kuusi. Voluumiltaan myynti oli prosentin kymmenesosia. Verkkokaupasta on ollut vaikea tehdä kannattavaa, mutta tämän kevään aikana on kuulemma jotain muutoksia odotettavissa.

Ruokakaupaan hiljentymään

Minä en ole tilannut ruokakasseja kotiin lähinnä siitä syystä, että en erityisemmin inhoa kaupassa käyntiä. Siis pikemminkin pidän siitä. Kerran viikossa tai parissa menen pitkän ostoslistan kanssa kauppaan ja kiertelen tunnin ja tulen pois isojen kassien kanssa. Suorastaan meditatiivinen kokemus. Lisäksi meillä on noin kolmen sadan metrin päässä 24/7 avoinna oleva S-market, josta voi hakea täydennystä milloin haluaa.

En myöskään tarvitse aterioiden suunnittelupalveluita, minusta sekin on ihan mukavaa. Ja olenhan ruokalehtien ja reseptien suurkuluttaja.

Ongelma on se, että olen mennyt sinne ruokakauppaan autolla ja meillä ei ole juuri nyt autoa. Ja kun K-ryhmä tarjosi sovelluksessaan yhtä ilmaista kotiinkuljetusta, niin pitihän se kokeilla. Meille kuljettavia K-kauppoja oli tarjolla kaksi. Kummassakaan en ole koskaan käynyt, vaikka eivät ne kovin kaukana olleet. Muut vaihtoehdot ovat olleet paremmin kulkureittien varrella.

Klikkailin tilausta puhelimen sovelluksella. En ollut koskaan käyttänyt edes sen ostoslista-ominaisuutta, joten sekin oli uusi. Sovellus tarjosi listaa eniten ostamistani tuotteista, joka oli pääosin ihan uskottava. Mutta listalla oli myös iskukuumennettu kevyt maito. Tuskin olen ikinä ostanut. Kotikutoinen Sherlock Holmes selvitteli, että miksi ihmeessä mies ostaa moista selkäni takana. 😉

Sain tilauksen tehtyä. Ihan kaikkea en saanut, mitä halusin. Tuoretta kalaa ei saanut. Lisäksi tiettyä porkkanapussia tai kananmunia ei saanut, mutta muun merkkisiä kylläkin. Annoin luvan vaihtaa puuttuvat vastaaviin tuotteisiin, ja yllättäen sellaisia olivat leipä ja hapankermatuote. Molemmat sellaisia, joita melko varmasti löytyy mistä tahansa pikkukaupastakin.

Hyöty ympäristölle?

Onko tästä ympäristölle jotain hyötyä? Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut, niin pakkauksia ja kuljetuksia tärkeämpää on se itse ruoka. Eli ilmastoystävällisempää ruokaa, ei turhia kaloreita eikä etenkään ruokahävikkiä. Niihin kotiin tilaaminen ei minulla juuri vaikuta. Ihan samoja ruokia ostin kotisohvalta kuin kaupastakin.

Mutta kun miettii ruoan kuljeltusta kokonaisuudessaan, niin suuri merkitys on sillä viimeisellä kuljetusmatkalla eli kaupasta kotiin. Minä olen tehnyt kauppareissuni omalla autolla ja usein yksin. Joskus mennään koko perhe Selloon ja hoidetaan muitakin asioita samalla tai sitten olen napannut siskoni mukaan. Nyt toivon, että samalla jakokierroksella oli useampiakin tilaajia, ja yhdellä autolla saatiin useampaan kotiin ruokaa ja ainakin osa säästi automatkan.

Ostokset tuotiin sisälle pahvilaatikoissa. En ole vielä päättänyt, että oliko tämä uhka vai mahdollisuus. Ostan kaupasta silloin tällöin muovikassin (sen verran, kun tarvitsemme niitä muovijätteiden poiskuljettamiseen), mutta normaalisti ostokset kulkevat repussa ja kasseissa. Jos kauppakassipalvelussa käytettäisiin muovikasseja, niitä kertyisi liikaa. Pahvilaatikot saa antaa seuraavalla kerralla takaisin, mutta niiden säilyttämiseen ei meidän kodissa oikein ole tilaa. Ehkä pantilliset kauppakassit olisivat paras ratkaisu? Pakkauksista oli nyt peritty 60 sentin maksu.

Saatan tilata uudestaankin, mutta vähän epäilen, että tuleeko normaaliosa arkeani. Kerron sitten jouluna.

PS. Mies kävi bussilla hiihtämässä ja toi samalla matkalla sen puuttuvan kalan.

 

 

 

 

 

Kuinka kauan sähkölaitteet kestävät?

Kuinka kauan sähkölaitteet kestävät?

Televisiomme vetelee viimeisiään ja se herätteli minua miettimään kauanko nykyajan laitteet kestävät. Listaan omat härvelini, niin voit peilata omiin vastaaviisi. Olisi hauska kuulla kokemuksiasi! Ihan tarkkaan en muista kaikkia hankkimiani sähkölaitteita, mutta olen käyttänyt ajan  hahmottamiseen seuraavia rajapyykkejä: lapseni syntymä (5v), miehen kanssa seurustelun aloittaminen (10v) ja lapsuuden kodista poismuuttaminen (20v).

Kohtuullisen pitkäikäistä elektroniikkaa?

Äsken mainittu televisio on siis hankittu minun ja miehen ensimmäiseen yhteiseen kotiin eli muistaakseni yhdeksän vuotta sitten. Telkkari on temppuillut jo vuoden verran. Toisaalta se on hyvin vähällä käytöllä verrattuna  keskiarvoon, vaikka lineaarisen tv:n lisäksi siitä katsotaan joskus myös elokuvia tai peilataan pädiltä muita ohjelmia.

Tallentava digiboxi on ja kestää, kun sen käyttö lopetettiin vuosia sitten. Samoin uskon, että alle 10 vuotta vanha bluray-soitin kestää, jos sitä käyttää kahdesti kuukaudessa. Vahvistin on miehen tuoma, en ole varma, mutta veikkaan että eri vuosisadalta. Olohuoneesta löytyvät vielä uusimmat laitteet eli vuoden vanha modeemi (vanha, mutta toimiva jätettiin vanhaan asuntoon) ja kuukauden vanha verkkokovalevy (vanhat ulkoiset kovalevyt ovat toimivia, mutta jääneet pieneksi).

Tietokone ostettiin häälahjarahoilla vuonna 2010 eli reilu seitsemän vuotta sitten. Se kaipaa sisuskaluilleen päivitystä, joka on perheen laiskasti etenevällä to do -listalla. Olen hyvin pettynyt, jos kone ei kiintolevyn vaihdon jälkeen toimi vielä viittä vuotta. Noin kahdeksanvuotias tulostin aika kovalla käytöllä (tulostan kuvia) ja toimii, kun syytää rahaa musteisiin.

Pädi on viisi vuotta vanha, vähän hidastelee toisinaan, mutta käyttökelpoinen. Melkein päivittäisessä käytössä, ennen minun käytössä, nyt lapsen ja miehen. Samaan aikaan ostin kannettavan kaiuttimen, mutta sellainen kai kestää.

Puhelimet eivät kauaa kestä

Sen sijaan puhelimet eivät hirvittävän kauaa kestä. Olen aina ollut puhelimen hevijuuseri, ensin puhumaan ja myöhemmin näpyttämään. En osaa tarkasti sanoa, montako puhelinta minulla olisi ollut tämän 20 vuoden aikana. Kahdeksan? Milloin niistä on irronnnut nappulat ja milloin tapahtunut mitäkin. Alle viisi vuotta sitten ostettiin miehen kanssa molemmat tehdashuolletut omenapuhelimet, vanhaa tekniikkaa jo lähtökohtaisesti. Mies muisteli, että hänen kesti reilu pari vuotta. Minun kesti vähemmän. Ehdin rikkoa näytön jo reilu vuosi sitten ostetusta puhelimestakin. Teippasin sen enkä ehtinyt edes korjauttaa lasia, kun siirryin käyttämään töistä saamaani puhelinta, joka taas meni äsken jumiin (sain käytettynä). Jatkossa hankin parempia suojakuoria yms puhelimeeni (nekin kun ovat hajonneet). Ja ehkä helpottaisi, jos ostaisi laadukkaamman puhelimen? Minua vaan aina hirvittää useiden satojen puhelimet.

Kestävätkö kodinkoneet?

Uusimme isot kylmälaitteet muutama vuosi sitten, vanhat olivat 90-luvun puolivälistä, korjattu 2000-luvulla (asunnon edellisen omistajan toimia). Siellä ne edelleen puksuttavat, mitä nyt vuokralainen oli rikkonut jotain sisusosia. Sen asunnon hella on kymmenisen vuotta vanha, ja astianpesukone on ostettu käytettynä vajaa 10 vuotta sitten. Ei ainakaan viestiä ole tullut, etteikö pelittäisi.

Pyykkikone on television kanssa samanikäinen eli noin yhdeksän vuotta. Tähän saakka se on toiminut moitteettomasti, mutta viime viikkoina siitä on alkanut kuulua lingotessa joskus outoa ääntä.

Imuri on kuulemma ainakin 20 vuotta vanha, kertoi mies. Pölypusseja etsiessä joutuu säätämään, kun nykypussit eivät tunne mallia.

Vanhoja pienkoneita

Silitysrauta vähällä käytöllä enkä tiedä, miten vanha se on. 20 vuotta? Keittiössä mikro ehkä 6-7 vuotta. Toinen käsivatkain hajosi noin 15-vuotiaana, minun ensimmäiseni eli pian 20-vuotias pitää karmeaa kolinaa, mutta toimii vielä. Leivänpaahdin ja voileipägrilli ostettu käytettynä 7-10 vuotta sitten. Sauvasekoitin meni rikki muutamassa kuukaudessa, mutta sain tilalle uuden. Se on ollut pari vuotta käytössä, olisikohan vielä takuutakin.

Föönaan tätä nykyä hiukseni joka aamu lähes 20-vuotiaalla kaunottarella. Useita kertoja se on jo uupunut, mutta herännyt seuraavalla kerralla henkiin. Toimii.

Voi olla että useampikin laite unohtui, mutta kokonaisuutena olen jopa vähän yllättänyt, miten pitkään laitteet toimivat. Ja tietenkin iloinen, en erityisemmin pidä niiden uusimisesta.

Tärkeää olisi tietenkin se, että koneita voisi korjata ja päivittää nykyaikaisemmaksi. Niistä ei ole juurikaan kokemusta, toki työlistalla on se tietokoneen kovalevyn vaihto.

Ja muistakaa, että jos laite menee heti takuuajan päättymisen jälkeen rikki, niin voi vaatia korjausta. Laitteille on määritelty aika, minkä niiden pitää kestää eikä se ole vuosi tai kaksi. Ja jos ei voi korjata, niin hajonneen laitteen oikea osoite on SER-piste; sähkö- ja elektroniikkaromua otetaan ilmaiseksi vastaan siellä missä laitteita myydään ja useissa keskikokoisissa ruokakaupoissakin.

 

 

 

 

 

Mitä tein vuonna 2017?

Mitä tein vuonna 2017?

Vuodenvaihteessa ja syntymäpäivänä on oiva hetki miettiä, millainen on ollut kulunut vuosi. Koska tänään on sekä uudenvuodenaatto että syntymäpäiväni, niin jaan pohdintani myös teille. Miten vuosi 2017 meni ja mitä olen tehnyt ja oppinut. Tämän pohtiminen on ihan hyvä juttu, sillä minulla on valitettavasti arjessa usein sellainen tunne, että en saa mitään aikaiseksi.

Vuosi 2017 oli itsetutkiskelun vuosi. Työnhaku vaati pohtimaan ja analysoimaan osaamistani ja tulevaisuudensuunnitelmiani, mutta tein sitä kokonaisvaltaisestikin. Kuka minä olen ja mitä haluan? Keski-ikä kolkuttelee ovella. 😉 Kiitollisuuden aiheiden miettimisestä tuli arkipäivää. Löysin myös vastauksen tuohon edellä mainittuun tunteeseen: ”kun en saa mitään aikaiseksi”: teen niin paljon erilaisia asioita, että yksittäistä asiaa ei paljoa kerry.

Meillä on kävelymatkan päässä kotoa loistava lintujen bongauspaikka.

 

Vuoden yksi suurimmista ilon aiheista oli uuden, todella mielenkiintoisen työn löytyminen kiertotalousasiantuntijana. Kehityin kyllä CV:n viilaajana ja työnhakijana. Opetin myös avoimessa yliopistossa. Ammattillisessa mielessä kevään ChemBio-messut olivat yksi kiinnostava tapahtuma. Yhteen kestävä ruoka -teemaiseen tapahtumaan osallistuin webin kautta. On vaikea luetella asioita, joita olen oppinut ja ymmärtänyt esimerkiksi ympäristöön, talouteen ja ruokahuoltoon liittyen.

Juuri kirjasin ylös, että luin vuoden aikana 23 kirjaa, joista suurempi osa oli tuttuun tapaan populaaria tiedettä. Mainittavan arvoisia ovat Kuudes sukupuutto, Maailma täynnä meitä ja Sapiens, ihmisen lyhyt historia. Luin myös lukemattoman määrän lehtiä (oikeasti aika paljon, ette uskokaan) ja blogeja. Sitä oppii uusia asioita ihan huomaamattaan.

Telkkariahan en katso käytännössä ollenkaan, mutta vuonna 2017 hurahdin ja olen katsonut kohta  Netflixistä Gilmoren tyttöjen kaikki seitsemän tuotantokautta.

Erilaiset maskit ja tekniikat testauksessa kurssilla.

Neljättä sukkaa en taida ihan saada valmiiksi, sen sijaan askartelin jonkin verran Project lifen parissa. Yhdellä askartelukurssilla kävin Itä-Helsingissä ja yhden viikonlopun Tampereella askartelemassa. iPhoto näyttää, että olen tallentanut 10 000 valokuvaa tänä vuonna, ehkä jotain oppinutkin. Ainakin pari kivaa ruokakuvaa onnistuin ottamaan. Somessa olen notkunut, instagram laski yli 500 kuvaa ja tässä blogissa on nelisenkymmentä postausta ja vanhassa samoin. Opin paljon uutta, kun lopetin Lilyssä ja perustin uuden blogin ilman portaalia. Osallistuin myös kansalaisopiston ammattimainen bloggaaminen -kurssille. Moni asia roikkuu keskeneräisenä, mutta onpahan tekemistä ensi vuodellekin. Bujoilusta on tullut jokapäiväinen tapa ja arkielämän helpotus.

Formaalia koulutustakin olen hankkinut ja suoritin avoimessa yliopistossa kurssin kriisiviestintään liittyen ja pääsin osallistumaan ihan oikeaan ydinvoimalaonnettomuusharjoitukseen ja leikkimään toimittajaa.

Liikunta jäi -jälleen kerran- vähälle, mutta joogasta innostuin keväällä, ja se jatkui syksyyn asti. Yogaia-palvelu näyttää, että 79 harjoitusta on katsottu: niistä muutaman on tehnyt mieheni ja viime aikoina olen valitettavasti kuunnellut öisin syvärentoutuksia. Helmikuussa kävin myös joogafestareilla.

Pyöräily on kivaa!

Vuosi aloitettiin Kanarialla, jossa olimme juhlimassa isäni 60-vuotissynttäreitä. Muuten harrastettiin lähimatkailua Tallinnaan, Porvooseen ja Muumimaailmaan (jossa äitini juhli 6-kymppisiä). Tukholmassa käytiin katsomassa Wasa-laivaa. Jyväskylässä ja Savossa käytiin tietenkin.

Kulttuuria ehdin harrastaa vähän: museokortti näyttää yhdeksää vierailua: WeeGeessä useampi kerta ja lisäksi Kiasmaa, HAMia ja Valokuvausmuseo. Stand upissa, teatterissa ja baletissa kävin, kuten myös yhdellä loppuunmyydyllä keikalla jäähallissa ja kaksipäiväisillä rock-festareilla. Muutaman kerran elokuvissakin.

Muistatko pilkut HAMissa? Kävin tammikuussa vielä kolmannen kerran katsomassa ne!

Ja mikä tärkeintä: olen viettänyt aikaa läheisteni kanssa. Siihen on ollut onneksi mukavasti aikaa. Perheen kanssa arki on parasta. On tehty metsäretkiä, käyty katsomassa eläimiä ja Lintsillä ja puistoissa. Syöty hyvin, kotona ja ulkona. Lapsi on hurmaava ja yllättää taidoillaan, ja mies sama hauska heppu, jonka kanssa aloin seurustella kymmenen vuotta sitten. Kerran kuussa olemme tehneet jotain miehen kanssa kahden. Siskon kanssa asutaan taas ihan lähekkäin, huippua, ja muutakin sukua olen tavannut. Ystäviä on pitkä liuta, ja heitäkin olen ehtinyt nähdä. <3

Alahan tulla jo vuosi 2018! Siitä tulee vähintään yhtä hyvä kuin tästäkin vuodesta.

Mummo <3
Tämän vuoden aikana syntyi satoja piirroksia.

 

Ruoka on vaan niin kaunista.

 

Lintsillä käytiin kai kolmesti. Viihdyn paremmin maan pinnalla.

 

Vuoden onnistuneimmat sämpylät. Ja mihinköhän laitoin ohjeen…

Ihanaa vuotta 2018 kaikille!

Terveydelle ja ympäristölle haitallinen leluvuori

Terveydelle ja ympäristölle haitallinen leluvuori

Aika harvoin kuulee kenenkään valittavan, että kotona olisi liian vähän tavaraa, mutta samaan aikaan ihmisen toiveet ja tarpeet tuntuvat olevan loputtomia. Tämän asian kanssa tasapainoileminen aloitetaan jo hyvin varhain, lapsena.

Etenkin lastenhuoneissa tavaraa, leluja, on valtavasti. Luen parhaillaan Ilana Aallon, ammattijärjestäjän, kirjaa Paikka kaikelle. Hän kertoo parikymmentä vuotta vanhasta ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan kahdeksanvuotiaan lapsen huoneessa on keskimäärin 560 lelua. Tämän päivän suomalaislapsella on tuskin yhtään sen vähempää. Toisen tutkimuksen mukaan lapset leikkivät päivittäin vain 12 lempilelullaan eli vain murto-osa leluista on käytössä.

Mitä haittaa leluvuoresta on?

Tavarakaaosta voi olla vaikea taltuttaa, ja kaikille leluille ei välttämättä ole hyvää säilytyspaikkaa. Lelut ovat sikinsokin isoissa laatikoissa ja lojuvat lattioilla. Sotku stressaa sekä lasta että vanhempaa. Aikaa kuluu siivoamiseen ja etsimiseen. Keittiöpsykologina mietin, että leluihin on vaikea muodostaa tunnesiteitä, kun niitä on paljon. Luovuuskin kehittyy kuulemma paremmin, kun leluja on niukemmin.

Lelu, jolla ei juuri leikitä, on turhaa rahan ja ympäristön tuhlausta: sen valmistamiseen on käytetty luonnonvaroja ja muita resursseja. Joitain leluja voi kierrättää lapselta toiselle, mutta sen jälkeen ne ovat pääsääntöisesti sekajätettä. Niitä ei voi lajitella mihinkään uusiokäyttöön, vaan menevät polttoon. Eli siis muovisetkaan lelut eivät kuulu muovinkeräykseen, vaan seka/energiajätteeseen.

Erityisen huolestuttavaa on se, että lastenhuoneissa on mitattu suurempia pitoisuuksia haitallisia kemikaaleja kuin muissa kodin huoneissa. Muoveissa on ftalaatteja eli muovinpehmentimiä ja sähkölaitteissa bromattuja palonestoaineita. Kumpikin kemikaaliryhmä on terveydelle haitallista. Ne sitoutuvat pölyyn ja laskeutuvat lattioille. Ja lapset vielä viihtyvät siellä lattiatasolla paremmin kuin aikuiset.

Minulla oli ennen lapsen syntymää melko realistinen kuva lapsiperheen elämästä enkä ole kovinkaan monessa asiassa joutunut perumaan idealistisia sanojani. Mutta leluasia on sellainen, jossa en ole toiminut niin kuin olisin halunnut. Niitä leluja tuntuu vaan tulevan enkä osaa toimia riittävänä portinvartijana.

Muistan joulun, kun pikkukundi oli juuri täyttänyt kaksi vuottaOlimme anopin luona koko joulun, ja lahjojen jaon aikaan näin, miten lapseni lahjakasa paisui valtavaksi. Se aiheutti turhaa kateutta isommissa lapsissa (jotka toki viettivät osan joulusta muualla, joten he saivat myös muualla lahjoja). Se aiheutti negatiivisia fiboja minussa; mitä ihmettä me teemme kaikella tällä tavaralla. Entä pikku kundi? Hän avasi yhden lahjan. Yhden ainoan lahjan. Sieltä paljastui 5 ja 6 vuotta vanhempien serkkujen antama (heidän vanha) legobussi, joka oli pikku kundin mielestä paras ja aivan riittävä lahja. Yritin vähän maanitella avaamaan muitakin lahjoja, mutta lapsi ei suostunut. Siitä valtavasti lahjavuoresta onneksi iso osa oli myös vaatteita ja kirjoja ja ihan mukavia leluja ja ”tarpeellisia” leluja kuten liukuri ja pehmolelua.

Lelujen määrää en ole onnistunut rajaamaan niin paljoa kuin olisin halunnut. Sen sijaan vanhoja muovileluja meillä ei ole (niissä haitallisten muovinpehmentimien määrä voi olla hurja) eikä juuri elektroniikkaa lapsen huoneessa.

 

 

 

TallennaTallenna