Koronakriisin hoidossa on onnistuttu eri puolilla maailmaa eri tavoin, ja lopullinen onnistuminen selviää toki vasta vuosien päästä. Mikä strategia on ollut paras ja niin edelleen. Mutta se on selvää, että varautuminen maailmanlaajuiseen pandemiaan on ollut aika huonoa tai ei ainakaan kovin hyvää. Koronaan ei ollut varautuneet yritykset, valtiot tai usein terveydenhuoltokaan. Olisimmeko voineetkaan varautua?

Pandemian jo alettua kuului kriittisiä kommentteja, että tutkijat ja WHO ovat jo vuosia varoittaneet sairaus X:stä, joka saattaisi levitä pandemiaksi. Liian vähän ovat meteliä pitäneet, sillä talousviisaat eivät ole nähneet pandemian olevan erittäin todennäköinen uhka maailman taloudelle. Tai toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti se, että jotkin muut riskit ovat taloudellemme ja yhteiskunnalle vain vieläkin suurempia. Itse kallistuisin mieluummin tähän suuntaan.

Maailman talousviisaat kokoontuvat vuosittain tammikuussa Davosiin Maailman talousforumiin, ja niihin aikoihin julkaistaan myös vuosittainen riskiraportti. Oheiseen kuvaan on koottu riskit karttaan sen mukaan, miten todennäköisestä riskistä (vaaka-akseli) tai miten voimakkaasti vaikuttavasta riskistä (pystyakseli) on kysymys.

Tiedän, että riskin ja sen arvioimisen ymmärtäminen voi olla vähän vaikeaa. Riskien vertaaminen ihan jo arkielämässäkin on vaikeaa. Riskien avulla ei ennusteta täsmällistä tulevaisuutta, mutta jos jollakin tapahtumalla on suuri riski tapahtua, siihen on varauduttava.

Globaalien riskien raportissa pandemia ei ole yltänyt kymmenen tai edes kahdenkymmenen todennäköisimmän riskin joukkoon, vaan noin sijalle 27. Pandemian arvioitiin kuitenkin olevan hyvin voimakas riski, mikäli se realisoituu eli voimakkuuden perusteella riski on arvioitu sijalle 10.

Oma mielenkiintoni kohdistuu nyt riskeihin, jotka olivat raportin mukaan sekä todennäköisempiä että voimakkaampia tapahtuessaan kuin nyt käynnissä oleva koronakriisi. Näitä riskejä ovat

• äärimmäiset sääilmiöt
• ilmastokriisi
• luonnonmonimuotoisuuskriisi
• luonnonkatastrofit
• vesikriisi
• cyberhyökkäys
• tietoverkkojen kaatuminen
• rakennetun ympärisön onnettomuudet (kuten öljy- tai ydinvoimaonnettomuudet).

Osa näistä tietenkin linkittyy hyvin vahvasti toisiinsa, ja huomionarvoista on se, että suuri osa on ympäristöön liittyviä riskejä (ympäristöriskit on kuviossa vihreinä). Ne kaikkein todennäköisimmät ja vaikutuksiltaan kaikkein suurimmat riskit ovat ympäristöriskejä. Ja kysymys on nimenomaan talouden kannalta suurimmista riskeistä. Alkaa onneksi viimeinkin loppua se piipertäjien loputon vikinä, jossa talous- ja ympäristöasiat nähdään jotenkin toisilleen vastakkaisina.

Ilmastokriisi ja monimuotoisuuskriisi iskevät talouteemme erittäin todennäköisesti ja erittäin kovaa. Kokonaan emme saa niitä enää ehkä pysäytettyä, mutta hätäjarrua kannattaa vetää nyt niin kovaa kuin mahdollista. Lisäksi on syytä varautua niiden tuomiin vaikutuksiin. Kun nyt ratkotaan akuutisti päällä olevaa koronakriisiä, niin on arvioitava tarkkaan kaikkien toimien vaikutuksia noihin vieläkin suurempiin ja todennäköisempiin riskeihin. Meidän täytyy löytää sellaisia koronakriisin ratkaisuja, jotka pienentävät yllä olevan listan riskien todennäköisyyttä ja/tai voimakkuutta.

Mitä tämä tarkoittaa sinun organisaatiossasi? Mitä aiot tehdä?

 

Koko raportti (josta kuva) luettavissa täällä.

Olen kiertotalousasiantuntija, ja kuten nimikkeestä voi päätellä, en missään tapauksessa ole koronan, epidemiologian, lääketieteen, kansanterveyden, talouden, politiikan tai minkään muunkaan koronakriisiin liittyvän asian asiantuntija. Jätevedestä tiedän kyllä jotain. Ajattelen siis lähinnä vain lämpimikseni.

Korona ei ilmeisesti ole levinnyt ihan kaikkialle Suomessakaan. Meillä on edelleen yli 20 000 asukkaan pikkukaupunkeja, vaikkapa Imatra, Raahe tai Siilinjärvi, joissa ei ole todettu viittä varmaa tartuntatapausta, että olisivat ”päässeet” THL:n koronakartalle. Maaseutupitäjiä vieläkin enemmän. Toki voi olla, että ei ole testattukaan, mistä sen tietää.

Tämän hetkisen tiedon mukaan osa Suomen kunnista on ollut ehkä vähän turhaan täysin kiinni. Ei ole ollut mitään virusta, mitä levittää. Imatralla koulujen tai ravintoloiden avaamisen riski on erilainen kuin Lauttasaaressa Helsingissä. En sano, että sulkemispäätös olisi ollut väärä maaliskuussa, silloin vain tiedettiin vähemmän. Enkä ota kantaa, että mitä pitäisi avata ja milloin. Se on tietenkin totta, että talous sukeltaa lujaa, jos koko Suomi on kiinni kuukausikaupalla. Ja kun talous sukeltaa, niin sukeltaa kaikki muukin. Mielenterveyskin saattaa horjua, jos lomautettuna nököttää yksin kotona.

Mieleeni tulee dynaaminen malli ihmisten eristämiseen ja liikkumisen rajoittamiseen. Entä jos rajoitettaan niiden ihmisten liikkumista, joiden yhteisössä on koronaa?

Jätevesien monitorointi on kiinnostava keino yhteisöjen tutkimiseksi. Törmäsin aiheeseen vuosia sitten, ja innostuin aiheesta. Jätevesiä tutkimalla voidaan selvittää erilaisia muutoksia yhteisöissä. Jätevesi kertoo kuinka paljon alueella käytetään huumeita tai tiettyjä lääkkeitä. Jätevedestä voi tutkia, mitä tahansa ihminen erittääkään virtsaan tai ulosteisiin, myös vaikkapa viruksia. WC-pytyn sisältö on lahjomaton, vaikka kyselytutkimuksissa ihmiset tuppaavat muistamaan väärin. Koronavirus on siitä viheliäinen, että se leviää myös oireettomana, joten ei tiedä, missä se menee. Jätevesi sen sijaan kertoo, että täällä! Ja muutokset havaitaan nopeasti, sairauksien kohdalla jopa nopeammin kuin terveydenhuollossa. Viive on se aika, mikä menee pytystä puhdistamolle plus analyysiin kuluva aika. Oli oireita tai ei.

Koronan RNA:ta voidaan tutkia jätevedestä, sen ovat ainakin hollantilaiset tehneet. Olen itse tutkinut jätevesien lääkeaineita, mutta minulla ei ole mitään tietoa, millaisia viruspitoisuuksia analyyseillä on mahdollisuus havaita. Mutta alustavissa tutkimuksissaan hollantilaiset jätevesiä tutkineet tutkijat havaitsivat viitteitä koronasta jo ennen ensimmäisiä varmistettuja tautitapauksia. Kyseessä ei ole vertaisarvioitu tutkimus. Toisaalta kyseessä ole mitään ennen kuulumatonta, sairauksia on toki ennenkin tutkittu jätevesistä.

Jos pystyttäisiin havaitsemaan niin pieniä pitoisuuksia, että se vastaa yksittäisiä sairastuneita yhteisössä, monitorointia voitaisiin käyttää apuna taudin leviämisen ehkäisemisessä. Kun analyyseissa havaitaan virusta, alueen ihmisten liikkumista rajoitetaan. Ja kun koronavirusta ei enää havaita, voidaan liikkuminen taas sallia. Sitä en tiedä, onko meillä lainsäädännöllisiä tms. keinoja tällaisen toteuttamiseen tai miten tällaisen voisi käytännössä toteuttaa.

Miksi näitä mietin?

Olen miettinyt, että miten ihmeessä tästä kriisistä päästään ulos, niin kuin varmaan suuri osa muistakin maapallon asukkaista.

WHO muistutti juuri, että (ainakaan vielä) ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että kerran sairastettu covid19 toisi suojaa tautia vastaan. Eli auki on kysymys, voiko taudin saada uudelleen. Jos näin olisi, yritys hankkia yhteisölle laumasuoja antamalla taudin levitä (Ruotsin malli?) on täysin tuhoon tuomittu.

Vaikka Suomi saisi taudin tukahdutettua, niin maailmasta se ei häviä. Se tarkoittaisi sitä, että aina ulkomailta tultaessa olisi parin viikon karanteeni. Eli se olisi turismin loppu. Mitä taudin tukahduttaminen vaatii? Täydellistä eristäytymistä vielä muutama kuukausi?

Moni odottaa ulospääsyä rokotteesta. Uutisista olen lukenut, että sellaisen kehittämiseen menee se vuosi, puolitoista vähintään. Vähemmän olen lukenut siitä, että kauan menee, että kaikille ihmiselle valmistetaan rokote. Ehkä juuri sinä et saa sitä ensimmäistä rokoteannosta. Influenssarokotteiden maailman vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1,4 miljardia. Uutta rokotetta voidaan ehkä valmistaa vielä enemmän, mutta kuinka paljon? Maailmassa on 7,8 miljardia ihmistä.

 

PS. Koronan saaminen jätevedestä on käytännössä mahdotonta, toki tulet melko varmasti muuten kipeäksi, jos menet sitä juomaan. Patogeenit saadaan jätevedestä hyvin pois puhdistamoilla eikä niitä siirry puhdistetun jäteveden mukana vesistöihin.

Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Ainakin minusta se on kiinnostava kysymys. Aika pitkään sitä luuli, että muiden päässä liikkuu aivan eri jutut kuin omassa. Että on aivan outo omien ajatustensa kanssa. Sitten jossain kohtaa sitä päätyi aivan toisenlaiseen lopputulemaan, että eiköhän siellä ihmisten päissä liiku suunnilleen ihan samanlaisia ajatuksia kuin itsellenikin. Tällä hetkellä ajattelen, että en ole ajatusvirtojeni kanssa aivan uniikki, mutta kyllä monen ihmisen pään sisältö poikkeaa kovasti oman tajuntani virrasta.

Yksi jakolinja voisi olla siinä, että milloin tapahtuneita asioita sitä murehtii tai ylipäätään miettii. Yksi murehtii menneitä, toinen tulevaa ja kolmas elää nykyhetkessä.
En ole koskaan ollut menneisyyden vatvoja. Jos se on jo tapahtunut, niin sitten se on. Joitakin asioita joutuu tulkitsemaan uudelleen, jos niitä ei ole ymmärtänyt tai on ehkä ymmärtänyt ne väärin. Sitten on tietenkin myös isoja asioita, jotka vain tulevat mieleen halusi tai ei. Vaikkapa ajamani kolari pari vuotta sitten. Mutta en minä sitäkään varsinaisesti ajattele (että olisi pitänyt tehdä niin tai näin), se vain iskee kuvana palleaan.

Minä olen ollut lähitulevaisuuden eläjä. Ja koska tulevaisuutta ei voi tietää ja ennustaa, niin kyse on enemmänkin haavemaailmassa elämisestä. Saatan käydä pitkiä keskusteluja päässäni, mitä puhun tai miten käyttäydyn siinä ja siinä tilanteessa, joka on tulossa huomenna tai ensi viikolla. Eihän niin tietenkään käy kuin päässäni asioita rullaan. En edes oleta käyvän.

Kerron yhden esimerkin. Kun olin pitkään etsinyt kivaa työtä, pääsin nykyisen työni haastatteluun. Kävin tietenkin pääni sisällä peruspuheenvuorot (jotka luulen kaikkien käyvän?): mitä vastaan siihen ja siihen ilmeiseen kysymykseen, mitä teen, miten käyttäydyn. Sen jälkeen tietenkin jatkoin siihen, miten minulle ilmoitetaan, että olen saanut paikan, ja sitten voin kertoa siitä facebookissa vitsikkäällä päivityksellä. Elin tavallaan etukäteen senkin. Omanlaistaan mielikuvaharjoittelua. Sitten kun paikan sai, iloa ei yhtään laimentanut se, että sen oli käynyt läpi jo aiemminkin (tietenkin aivan eri tavalla kuin olin kuvitellut: en ollut lainkaan varautunut siihen, että esihenkilön lapset ovat livahtaneet sukkasillaan ulos). Sen sijaan kohdalle tuleva pettymys olisi ollut siinä kohtaa tosi raskasta, olinhan jo kertaalleen saanut paikan ja alkanut elää jo osana uutta työyhteisöä.

Tähän väliin huomiona se, että lähitulevaisuuden pohdintani ei ole tietenkään aina ole optimistista ja positiivista.

Olen ollut vähän huono elämään nykyhetkessä. Mindfulnessin suosiosta päätellen monella muullakin on ollut hankaluuksia. Olen harjoitellut sitä, ja täytyy sanoa, että on kannattanut. Eihän muuta ole oikeastaan olemassakaan kuin nykyhetki. Tuntuu kohentavan elämänlaatua kummasti.
Olen kuitenkin perusluonteeltani maailman hämmästelijä ja sisälläni asuu pieni maailmanparantaja. Nykyhetkestä käsin ei kaikkea näe. Kiitollisuus kasvaa ja heikkoihin signaaleihin törmäilee, mutta kyllä tulevaisuuteenkin on katsottava.

Ainahan meille sanotaan, että ihmisellä on taipumus yliarvioida lyhyen aikavälin ja aliarvioida pitkän aikavälin muutoksia. Eli saan paljon suurempaa draaman kaarta ensi viikon tapahtumaan kuin siihen, mitä kohden pienet ja suuret tapahtumat meitä kuljettavat vuosikymmenten aikana. Ei tulevaisuutta ole vielä päätetty ja sinetöity, vaan nykyisillä toimillamme me teemme sen.

Olen tullut siihen tulokseen, että parasta on panostaa ajatuksissa sekä nykyhetkeen että yhtä aikaa kauemmaksi tulevaisuuteen. Kauemmaksi tarkoittaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Sekä omaa elämää että koko maailman asioita. Ei tietenkään koko aikaa voi kahta asiaa yhtä aikaa ajatella. Mutta enimmäkseen: nautin siitä, mitä nyt on ja teen valintoja, jotka kuljettavat kohti sellaista tulevaisuutta, jossa haluan elää: terveellisesti, turvallisesti, onnellisena. Omalla kohdallani se tarkoittaa hyvää ja tervettä elämää läheisteni kanssa maailmassa, jossa ilmastokriisi on selätetty, lajikato pysäytetty ja minun lisäkseni muutkin ihmiset ovat tyytyväisiä.

Hyvää pääsiäistä vuonna 2020 ja 2040!

Mitä sinä ajattelit tänään?